Ihanankamala Krakova - keskitysleiriltä suolakaivoksille

Viime perjantaina otimme suunnan kohti Krakovaa ystäväni Millan kanssa. Ryanair lentää vaikka minne Eindhovenista, joka on pienehkö mutta vilkasliikenteinen kaupunki Hollannin eteläosassa. Pieni viikonloppureissu tuli ihan todella tarpeeseen kaiken tenttistressin keskellä, ja vaikka nyt itkuahistaa kurssit ja tenteistä suoriutuminen, ei kuitenkaan kaduta, ei sitten yhtään.

Krakovassa vietimme siis kolme yötä, jotka sujuivat leppoisasti sohvasurffaten Wieliczkassa, joka oikeastaan on pieni kaupunki Krakovan kyljessä, eikä varsinaisesti siis osa Krakovaa. Se osoittautui mitä mainioimmaksi paikaksi punkata, sillä samaisessa kaupungissa, parinkymmenen minuutin kävelymatkan päässä majapaikasta sijaitsee Unescon maailmanperintökohdeluettelostakin löytyvät suolakaivokset.

Koska Krakovan keskustan ja Wieliczkan väliä ajelee bussilla reilu puoli tuntia, päätimme käyttää tulopäivämme perjantain vanhassakaupungissa pyörien ja suunnata majapaikkaan vasta illalla. Ehdottoman hyvä idea oli kiivetä kukkulalle, jossa sijaitsee Wavel Castle, muinainen kuninkaanlinna. Allaolevat kuvat on niiltä huudeilta. Itse linna oli mystinen kokoelma muureja, linnoja ja muita rakennuksia, kuten kappeli. Niistä oli haastavampaa saada edustavaa kuvaa, joten saatte tyytyä otoksiin, joista onneksi näkyy kuinka uskomattoman kaunis ilta se oli. Kirkkaan oranssi aurinko ja vaaleanpunainen taivas, oh mon dieu.

Lauantaina heräsimme jumalattoman aikaisin, jotta olisimme nohevina bussissa Auschwitziin ennen kahdeksaa. Mukaan saimme Agan, Krakovassa opintojaan viimeistelevän puolalaisihanuuden, joka asui Blekerslaanilla viime lukukauden. Ilman Agaa reissu olisi ollut todellinen hasardi, koska vanhemmalta puolalaisväestöltä ei ihan tuo englanti luonnistu. Kommunikaatio-ongelmat olisi toki myös voinut välttää hommaamalla liput valmismatkalle (sellaisia saa ihan jokaisesta turisti-infosta) mutta halusimme säästää rahaa ja varmistaa sen, että varmasti saamme viettää kohteessa niin paljon aikaa kuin haluamme.

Se olikin oikeasti hyvä päätös. Auschwitz-Birkenau on nimittäin surullisen suuri laitos. Kaiken kaikkiaan vietimme siellä viitisen tuntia, osan Auschwitz ykkösessä, joka on nykyisin valtaisa museo, ja osan Auschwitz kakkosessa, joka siis on tutummin Auschwitz-Birkenau - se paikka, jonka todennäköisimmin näet holokaustileffoissa.

Haluaisin sanoa jotakin järkevää kyseisestä keskitysleiristä, mutta kun on nähnyt tehtaan, joka suunniteltiin ihmisten tappamiseen ja joka myös funktionsa täytti: yhteensä leirillä kuoli yli miljoona ihmistä. Tarkkaa määrää on mahdotonta sanoa, sillä natsit tuhosivat todistusaineistoja. Yhtään liioittelematta voi kuitenkin sanoa, että kun näkee ne sadat matkalaukut, vauvanvaatteet, silmälasit ja kengät, pimeät sellit ja polttouunit, piikkilanka-aidat ja laverit sekä tuhansia kiloja ihmishiusta, josta oli tarkoitus tehdä kangasta, sydäntä särkee ja silmiä kirveltää kyyneleet. Siinä sitä ollaan oikeasti isojen kysymysten äärellä - kuinka tällaista on koskaan voinut tapahtua?

Jos teillä on mahdollisuus, menkää ja nähkää se itse. Hauska reissu se ei ole, kaukana siitä, mutta en usko että juuri mikään voisi olla pysäyttävämpää.

Sunnuntai meni hilpeämmissä merkeissä Wieliczkan suolakaivoksilla. Kyseiset kaivokset olivat toiminnassa vuoteen 2007 asti, eli yhtäjaksoisesti jotakuinkin 700 vuotta. Kaivoskäytäviä on yli kolmensadan kilometrin verran ja syvyyttä löytyy yli 300 metriä, joskin vierailijat päästetään vain 135 metrin syvyyteen. Paikka on jo itsessään uskomaton, varsinkin kun ajattelee, kuinka jotkut ovat sen pikku kätösin 1300-luvulla rakentaneet, mutta vielä upeamman siitä tekee kaikki muu mitä sinne on keksitty rakentaa - tekojärviä, kappeleita ja paljon muuta. Upeita patsaita, kattokruunuja ja monumentteja, jotka ovat kaikki itse asiassa suolaa.

Opastettu kierros vie muutaman tunnin ja 60 zlotia, joka on viitisentoista euroa. On muuten sen arvoista. Valokuvaus on sallittu lisämaksusta, joten saatte tyytyä mun heikkolaatuisempiin, puhelimella otettuihin salakuviin. Tässä vähän suolaista ex-Paavia ja hurjanhienoa sisänäkymää.

via apetcher.files.wordpress.com/2010/03/salt-mines-01.jpg

Kun oltiin muutaman tunnin ajan seikkailtu maan povessa, oli ihanaa palata takaisin aurinkoon ja kahteenkymmeneenkahteen lämpöasteeseen. Loppupäivä meni kierrellessä juutalaiskorttelissa, joka on tällaiselle puolihipsterinrentulle nähtävyys itsessään - katutaidetta joka lähtöön, pieniä kuppiloita, kasvisruokaa, syrjäisiä puistoalueita ja urbaania meininkiä. Auringon laskiessa kirmattiin vielä oluelle ja nyt, hyvät ystävät, seuraa vinkki: jos päädytte puolaan, kokeilkaa verigreippiolutta. Yleensähän nuo tuollaiset höpöhöpökaljat on jonkinsorttisia radlereita, eikä haettu maku oo lähelläkään sitruunaa/limeä/vadelmaa/mitämilloinkin, mutta multa meinasi vierähtää spontaani kyynel ihan siitä syystä, että en ehkä koskaan eläessäni oo maistanut mitään niin hyvää.

"Wait, my hair isn't ready!"

Loistava ravintola josta (yllättäen) sai LOISTAVAA hummusta.

 Vielä loppuun muutama yleisvinkki ja kehu Krakovalle: suomalaiset pankkikortit käy kaikkialla, hostellit (luultavasti hotellitkin) on todella halpoja ja bussiliput voi ostaa bussista, eikä julkisessa liikenteessä ole valittamista. Mihin kuitenkin kannattaa varautua, on tietynlainen töykeys. Paikalliset asiakaspalvelijat eivät välttämättä ole minkäänsorttisia naantalinaurinkoja tai hangonkeksejä, vaan vastauksia ja palvelua tulee tiuskien, ilman tervehdyksiä tai mitään muutakaan pehmentelyä ja kohteliaisuutta. Muutamassa päivässä moiseen ehti tottua jo sen verran, että kotimatkalla kahvia ostaessa mietin, onko mulla ruokaa suupielessä tms kun kassatäti niin kivasti hymyili.

Loppuun vielä kuva-arvoitus: mitä näette kuvassa? Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki sille, joka näkee tässä sipulihattupäisen sammakon.

Pus,
Laura