"Clap along if you feel like a room without a roof"

En tiedä, mistä tämä metamorfoosi johtuu, mutta se itkua tihrustava vässykkä, joka olin joskus, on poissa. Gone. Kadonnut. Adios, ei tule ikävä. Tilalle on näemmä tullut flikka, joka purskahtaa nauruun kadulla ihan vain siksi, että on niin ihanaa olla täällä.

Eilen oli ensimmäinen infokattaus. Faculty of Arts eli paikallinen humanistinen tiedekunta esittäytyi, kertoi opiskelusta ja sensellaisesta sekä tarjosi olutta, viiniä, virvoitusjuomia ja standup-komediaa.
Tänään infotulva jatkui Welcoming Ceremonyn muodossa. Ruokaa, lisää viiniä, lisää olutta, lisää komediaa, hieman asiaa ja ESN-kassi täynnä erilaisia esitteitä, kyniä ja karkkia.

Ihmiset täällä ovat mielettömän mukavia. Toistaiseksi olen hengaillut lähinnä toisten vaihtareiden kanssa, mutta en ajatellut ottaa kovinkaan suuria paineita ns. Erasmus-kuplasta. Jos tulee hyviä tilaisuuksia bondailla myös paikallisten kanssa, en tietenkään jätä niitä käyttämättä, mutta mun mielestä on huomattavan paljon tärkeämpää että ylipäätänsä löytää mieleistään seuraa - olipa se sitten täältä tai toiselta puolen maailmaa.

Pahoittelen tätä asiasta toiseen loikkimista, mutta en nyt kerta kaikkiaan saa tikistettyä ulos mitään kovinkaan järkevästi organisoitua asiaa, joten teidän on tyytyminen tähän ajatusoksennukseen.

Huomenna alkaa ESN:n Introduction week, mikä sisältää bileitä, muita tapahtumia, bileitä, ruokaa ja bileitä ja varmaan myös bileitä. Niin ja bileitä. Sunnuntaina on mun ekat paikalliset tanssitunnit, mistä oon yllättäen superinnoissani. Onneksi en ole ainoa - paikallinen opettaja tuntuu olevan jopa vielä enemmän innoissaan. Maanantaina on ensimmäinen luento eli kaksi tuntia mediaa ja journalistista kulttuuria. Jihuu!

Pahoittelen postauksen kuvattomuutta, mutta lupaan parantaa tapani. Seuraavaksi kyhään kasaan jonkinlaisen kuvakoosteen ensimmäisestä viikosta täällä. Helvetillinen työmäärä opintopisteiden eteen ansaitsee oman postauksensa, kuten myös varsinainen kotini Blekerslaan, jonne pääsen huomenissa.

Ah, ai niin! Huomhuom kaikki te, jotka haluatte lähettää minulle postia: osoite löytyy "no kuka se siellä" -osiosta, missä btw on minusta kaikki muukin tietämisen arvoinen. 

Stay tuned, people!

Hollantihalauksin,
Laura

Perillä, elossa, onnellinen.

Aamunäkymät hotellilta

Lähdön hetki tuli, lähdön hetki meni ja ennen kuin oikeastaan tajusinkaan, kone irroittautui maasta. Ja oi kyllä, se oli luultavastikin mun tähänastisen elämäni jännittävin hetki. Kotimaan jäähyväiset menivät totta kai itkua nieleskellen, kuten tapoihini kuuluu. Ihmiseltä, joka itkee puolikoskettaville lehtimainoksillekin, ei voi odottaa kuivasilmäisyyttä kolmivuotiaan siskontytön todetessa "minun tulee ikävä". Indeed.

Lentomatkasta suurimman osan yritin torkkua jäätävässä turbulenssissa, juna-asema oli lentokentän alla ja Groningenissa taksit löytyivät heti aseman toiselta puolen. Perin sujuvaa.

Tänä aamuna heräsin seitsemältä siihen, kun lähikirkosta kilkuteltiin jotakin mystistä sävelmää.

Uskaltauduin Groningenin kaduille taapertamaan loskaan, löysin itselleni liittymän ja pipon. Sivukujan lasikopissa pulska nainen jauhoi purkkaa, puhui puhelimeen ja kosketteli itseään. Se paloi verkkokalvoille. Ei meillä Jyväskylässä...

Illalla luvassa on jonkinlainen ESN-häppeninki, huhhei.

Musta tuntuu, että täällä on hyvä olla.

Palaan asiaan heti, kun on jotakin oikeaa kerrottavaa.

Rauhaa ja rakkautta,

Laura

Jäähyväiskiertue, paniikkisähköpostit ja 18,5 kiloa - viimeinen viikko pähkinänkuoressa

Ihan kohta. Ihan oikeasti ihan kohta. Ylihuomenna tähän aikaan istun luultavasti jo koneessa, kone luultavimmin ajelee jo ympyrää kiitoradalla, minä mitä todennäköisimmin pidätän itkua jossa on puolet pakokauhua ja puolet suunnatonta iloa.

Olisipa tässä kaikki, mutta kun ei ole. Ei todellakaan.

Pakkaaminen on tuskallista mutta tavallaan aika ihanaa. Jännästi sitä ihan oikeasti huomaa mikä on tarpeellista ja mikä ei, kun yrittää pakata puolen vuoden tavarat kahteenkymmeneenkolmeen kiloon.
Asiasta viidenteen. On vaikeaa olla olematta mielettömän kiitollinen siitä, miten etuoikeutettu minä olen. Loppupeleissä aika pieni prosentuaalinen osuus ihmisistä on niitä, jotka voivat opiskella mielin määrin haluamiansa juttuja, saada siitä hyvästä rahaa valtiolta ja vielä näiden samojen avustusten turvin lähteä näkemään maailmaa ja sivistää itseään vähän lisää. Ja kaikki tämä niin vaivatta. Helposti.

On myöskin vaikeaa olla tuntematta pientä, joskin varmaan semisti epärationaalista pelkoa ja ahdistusta kaikesta. Miten mää selviän mitä mää teen mitä mää syön entä jos sitä entä jos tätä entä jos. Näitä fiiliksiä totta kai lisää se ikävä, joka kalvaa, kun hyvästelee hetkeksi kaksi perhettään eli perheperheen ja mielettömät ystävät. (Koska tiedän, että luette tätä kuitenkin, haluan vain sanoa että <3.) Kuluneella viikolla olen nähnyt suurinta osaa parhausihmisistä ja se on ollut totta kai ihanaa. Tänään ilonpito jatkuu Viimeisellä Ehtoollisella eli täydellisellä kolmen ruokalajin Suomi-aterialla perheen kesken, huomenna on rakkaan ystävän tuparit. Oi autuutta.

No niin tuota sitten niin. Seuraavat postailut tulevat sitten vieraalta maalta.
Palaamisiin!

Tiukkaa faktaa, napakkaa asiaa

Nytpä tässä joutessani (vitut minä oikeesti joutais, mutta välttelen tenttiinlukua) voisin taas ajatella vähän pidemmällä tähtäimellä ja sepustaa jotakin tulevien vaihtoonlähtijöiden kannalta hyödyllistä. Onhan tämä blogi tarkoitettu myös korvaamaan vaihdon jälkeinen raportti yliopistolle.
Vielä on hankalaa antaa kovin spesifejä Groningen-ohjeita, mutta yleisneuvot lienevät paikallaan.

Yliopiston hakuprosessi ja muut interwebsasiat:
- Kaikki hoidetaan oikein kätevästi netissä. Groningenin yliopiston virallinen application form on nykyään online application form, joka kysyy henkilötiedot ja vaatii asianmukaiset liitteet word-tiedostoina. Näitä liitteitä ovat tällä hetkellä mm. learning agreement, kielitaitotodistus amanuenssilta, course selection form, amanuenssin allekirjoittama todistus arvioidusta valmistumisajasta (wtf oikeesti...), kopio passikuvasta, motivaatiokirje jaehkävieläjotainenmuista. Tämä ruljanssi hoidetaan siis vasta muutamia kuukausia ennen vaihtoonlähtöä, eli käytännössä hyväksyntä opiskelijaksi on jo tullut ja tämä on se vahvistus paikan vastaanottamisesta.

- Groningenin yliopistolla on mainiot ohjelmat. Ocasys on kuin armas Korppimme ja ProgRESS www:stä löytyy kaikki muu mahdollinen: infot, arvosanat, aikataulut, mobiilisovelluksen lataamisvaihtoehdot, ajankohtaiset asiat jne jne. Kurssi-ilmoittautuminen näin vaihto-opiskelijana tosin hoituu koordinaattorin kautta, eli itse ei pitäisi olla tarvetta muuhun kuin eri harjoitusryhmiin hakeutumiseen Ocasysin kautta.

Vaikka käyttäjätunnus- ja salasanaongelmat, epäkelvot liitetiedostot ja muut voivat joskus ärsyttää ihan suunnattomasti, tästä semisaumattomasta nettiasioinnista sietää olla kiitollinen. Aika pirun monessa paikkaa kursseille joutuu oikeasti ihan fyysisesti jonottamaan paikan päällä, infot tulee kirjeellä (pus Marjo) ja muuta vastaavaa epäkäytännöllistä paskaa.

- Asuntoasioista hieman: fiksuinta lienee hakea kämppää Housing Officen kautta, sillä Groningenissa vapaat asunnot yksityissektorilta ovat harvassa ja kalliita. Housing Officelta asuntotarjous tulee yleensä viimeistään muutama viikko ennen vaihtoonlähtöä ja sitä ei kannata olla hyväksymättä, vaikka teoriassa sellainen mahdollisuus olisikin. Asuntoja haetaan lomakkeella, johon merkitään myös omat preferenssit ja toiveet asunnon suhteen. Asuntohakemusta aletaan käsitellä vasta sitten, kun käsittelykulut, takuuvuokra ja mahdolliset tilatut peitto+täkkipaketit ja vastaavat on maksettu. Itse pulitin melkein 700 euroa sitä fyrkkaa, mutta kerrankos sitä. Osan niistä saa takuuvuokrana toki takaisin.

Eipä muuta tällä erää, nyt palaan tutkimuskirjallisuuden pariin.
Haleja,
Laura

But under my feet grass is growing / it's time to move on, it's time to get going

Yhdeksäntoista (19) päivää lähtöön, hiljalleen alkaa näemmä jännittää, kun yöstä puolet kuluu valveilla pyörimiseen.

Asiat lutviutuvat yksi kerrallaan: eilen sain asunnon. Se ei ole ideaalikämppä, mutta menettelee oikein kivasti. Matkaa yliopistolle on kolmisen kilometriä, keskustaan aika paljon vähemmän. Talo on yksi Housing Officen opiskelija-asuntoloista, eli kolmeensataan seitsemäänkymmeneenviiteen vuokraeuroon kuuluu onneksi kaikki. Asutan yksin viittätoista neliötä, jaan keittiön ja hengailutilat viidenkymmenen ihmisen kanssa (huhhei) ja vessan sekä kylpyhuoneen oman corridorini kesken. Montako ihmistä corridorissa sitten on - dunno. Se jää nähtäväksi.

No, tuohon tulevaan kotooni pääsen kuitenkin vasta helmikuun alusta. Edeltävän viikon hengailen yliopiston hotellissa. Naurettavan kallista, mutta se sijaitsee kampusalueella, vaikutti oikein mukavalta ja on paras vaihtoehto tilanteeseen, jossa rättiväsyneenä ja peloissani saavun iltayhdeksältä kaupunkiin ja tarkoitus on seuraavana päivänä aloittaa orientaatioviikko.
Olen tämän suhteen myös ehdottoman etuoikeutettu ja kiitoksen velkaa vanhemmilleni, jotka ystävällisesti tarjoutuivat maksamaan hotelliviikon. Se auttaa kummasti, sillä tavoitteenani on noin muuten elää mahdollisimman vähän kädestä suuhun. (Mitä nyt Kelan käsi voisi pikkuhiljaa ojennella sitä ulkomaan opintotuen hyväksymispäätöstä...)

Jotakuinkin tältä mahdollisesti näyttää tuleva huoneeni. Ankeahko, mutta Ikea on muutaman hassun kilometrin päässä! 

 

via housingoffice.nl

Tällaista tällä kertaa. Odotettavissa on vielä ainakin jäätävää pakkauskriiseilyä ennen ensimmäisiä postauksia Hollannista. Pakkauskriiseilyyn liittyen otan mielelläni vastaan hyviä vinkkejä.

Mazzel,
Laura