maanantai 24. maaliskuuta 2014

Hollantikiertue, osa kolme - Den Haag

Fiksuna likkana päätin lähteä tovereiden kanssa pienelle retkelle näin päivää ennen mun ensimmäistä tenttiä. Ei ehkä ihan hirveän fiksua, mutta se oli sen arvoista - Haag on hieno paikka. Kuten ehkä tiedätte tai sitten ette, Haag on Hollannin hallinnollinen pääkaupunki, kolmanneksi suurin kaupunki ja kuningasperheen kotikaupunki. Viimeisestä en voi mennä sataprosenttisesti takuuseen, mutta ainakin kuningas Willem-Alexander työskentelee siellä.

Mikä parasta, meidän vierailumme ajoittui samaan ajankohtaan kuin herra Obaman Hollannin-visiitti. Haagissa on huomenna suuri ydinvoimaturvallisuuskonferenssi (sanahirviö...) ja iso O ottaa osaa siihen. Siksipä koko kaupunki oli täynnä poliiseja ja kaikenlaisia turvallisuusjärjestelyjä: muun muassa koko merenranta (as in se turistinähtävyys-osa siitä) oli suljettu! Kiitti hei.

No, myöpä kuitenkin nautimme auringonpaisteesta pasteeraillen ympäriinsä, vierailtiin Escher-museossa (miksen ole tutustunut Escheriin aiemmin? Holy christ, jäbä oli nero!), syötiin runsaahkosti ja kahviteltiin paikassa, joka on yhtäaikaisesti pyöräkorjaamo ja hipsterein kahvila ikinä. Hollanti....

Matkaseurueessa tällä kertaa oli edustettuna Ruotsi, Meksiko, Kolumbia, Brasilia, Itävalta ja Espanja. Paluumatkalla junassa koin mitä hienoimpia yhteisymmärryksen hetkiä keskustellessani henkeviä Millan ja kolumbialaisen Lauran kanssa. Mikä ilo olikaan huomata, että syvällä kulttuurissa olevista eroista huolimatta yhteneväistä ajatusmaailmaa voi todellakin löytyä myös toiselta puolen maapalloa, ja että olipa kyseisen kansan keskimääräinen mentaliteetti ja asennemaailma millainen tahansa, joukossa on aina niitä toisinajattelijoita, todellisia helmiä, jotka haluavat vaikuttaa, muuttaa ja avartaa muidenkin mieliä.

Tällä en nyt missään nimessä tarkoita, että kaikki omasta, vapaamielisestä ja länsimaalaisesta ajatusmaailmastani poikkeava olisi väärin ja perseestä. Ei ole. Mutta kuten hyvin varmaankin tiedätte, minä arvostan tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia, vapautta ja oikeudenmukaisuutta.

Turinointi saa luvan jatkua myöhemmin (mulla on paljon kerrottavaa!) koska nyt on korkea aika mennä nukkumaan. Bonne nuit!


Obama majoittuu täällä.


Miellyttävä näkymä.


Ja näitähän riitti! Ei juuri huvittanut ryhtyä perseilemään.


Ja vielä vähän lisää kevätfiilistelyä!

Keskustassa. Arkkitehtuuri <3

Tuolla kuulemma järjestetään enemmän ja vähemmän virallisia bisnestapaamisia ja -jatkoja. Weeeird.

Rakastan tuota kontrastia uuden ja vanhan välillä. Ah!

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

On niin helppoo olla kiitollinen

Viime aikoina olen ollut erityisen kiitollinen muutamista asioista ja tietyistä ihmisistä. Nämä kiitollisuuspurkausilahtumiset ovat tulleet tarpeeseen, sillä minun ja Hollannin kuhertelut on kuherreltu ja välillä todellisuuteen on iskeydytty aika vauhdilla. Enkä tällä nyt halua kuulostaa siltä, että täällä olisi hirveän kamalaa yhyy äiti tuu hakeen mut pois täältäää - ei ole. Ei todellakaan. Elämä on kokonaisuudessaan ihanaa, mutta jokainen päivä ei sitä ole.

Jotten ikinä unohtaisi, haluan kuitenkin listata muutaman niistä tärkeimmistä ilon- ja kiitollisuudenaiheista täällä.

- Blekerslaanilla asuminen. Tämä on noin jokaisen tapaamani vaihtarin mielestä opiskelija-asuntoloista paras, mikä on totta. Blekerslaan family on todellinen käsite ja tässä talossa ja sen ilmapiirissä on jotakin aivan erityistä.

- Alexia. Mun lempi-ihmisiä ja parhaita ystäviä täällä, ihminen joka jakaa rakkauden musiikkiin, Sherlockiin, kelttijuttuihin ja Irlantiin ja luultavasti aika moneen muuhunkin asiaan, jota en nyt muista. Epäranskalaisin ranskalainen jonka tunnen ja siksikin ah-niin-huippu. 

- Leo. Miten kukaan voi olla niin mukava? Miten kukaan voi olla niin taitava? Miten kukaan voi olla yksinkertaisesti niin mieletön tyyppi? En tiedä, mutta jotenkin näemmä.

- ESN-muusikkoryhmä. On mahtavaa olla motivoituneessa ja inspiroivassa seurassa tekemässä inspiroivaa ja motivoivaa projektia.

- Milla. On hienoa, kun on joku jonka seurassa voi olla melko lailla täydellisen oma itsensä, rento ja vapautunut ja käsitellä mitä mystisimpiä aiheita ilman pelkoakaan siitä, että kukaan pitäisi kummallisena.

- Dániel, Clément ja muut mahtavat persoonat, jotka osaavat sanoa juuri oikeita asioita silloin, kun mielialani on lähestymässä aallonpohjaa.

...huomasin, että tää lista kuitenkin on aika ihmispainotteinen. No, se lienee melko luonnollista. Hyvät ihmissuhteet tekevät iloiseksi. Ja hyvät keksit. Ja hyvä kahvi. 
Lopuksi kuva-ilottelua viime ajoilta Hollannista. Nauttikaa!

Laura


En tiedä kuinka hyvin tästä kuvasta erottuu mitään, mutta ai että kun huvitti tuo etiketti. Näyttää ihan siltä kuin jostakin tulisi random käsi joka kaataisi olutta kuvan miehen kurkusta alas.

Harjoitusiltapäivä!

Kaksi viikkoa paistanut aurinko meni pois.

Otin vahingossa itsestäni kuvan ja ajattelin jakaa sen tänne, olkaa niin hyvät.

The Foggy enmuistamikä pubikeikalla pyhän Patun päivänä. Oli hiton hyvä. Huomatkaa Walter White oikealla.

Postipäivä, ilon päivä! Kiitos rakkaat.

Salakuvasin noloja kirjastonolife-opiskelijoita. Nää raataa yötä päivää, oikeesti.




perjantai 14. maaliskuuta 2014

Lauantainen Leeuwarden ja sekalaisia ajatelmia

Viime lauantaina teimme spontaanin pikkureissun Friisinmaan (käytännössä Hollannin luoteinen osa) pääkaupunkiin Leeuwardeniin. (Välihuomautus: aion nyt kutsua kyseistä aluetta Frieslandiksi koska Friisinmaa tuntuu epäluontevalta ja kummalliselta termiltä.)

Friesland pähkinänkuoressa: alue, jolla tosiaan on oma kielensä, pääkaupunkinsa ja identiteettinsä. Hollantilaiset eivät kuulemma tykkää friiseistä. Osa friiseistä haluaa itsenäisyyden Frieslandille. Hollannin kielen ja friisin samankaltaisuus on yllättävän vähäinen.

Leeuwardenista tuli mun uusi lempikaupunki, sillä se on naurettavan söpö. Asiaan saattoi söpöyden lisäksi vaikuttaa suosinut sää, hyvä seura ja kylmä olut. Aurinkoisena lauantaina on hymyilyttää pienimmätkin asiat: naistenpäivän onnentoivotukset, mystinet sirkussävelmiä soittava auto sekä 90-kiloinen bernhardinkoira ketarat ojossa katukiveyksellä. Puhumattakaan ihmisistä, jotka jakavat kadulla sour apple -tictaceja omeniksi pukeutuneina.


Leeuwarden - Pääkanaali ja laumoittain iloisia ihmisiä

Leeuwarden - ei-pääkanaali (huh tätä luovuutta)

KEVÄT! KROOKUKSIA! KAIKKIALLA!

Sunnuntai meni pikniköidessä järven rannalla. Näin ensimmäistä kertaa läheltä perihollantilaisen tuulimyllyn, söin likimain pussillisen paprikanachoja ja olin harvinaisen tyytyväinen huolimatta siitä, että matkaan meni ihan muutama ylimääräinen hetkonen. Sen siitä saa kun yrittää organiseerata samaan paikkaan parikymmentä ihmistä, joista ehkä kaksi tietää minne oikeastaan ollaan menossa.


Kuvasta kiitos jollekulle.

Tiistaina menin torille ja ostin kolme avokadoa eurolla sekä rasiallisen mansikoita, joista kävin kauppaa piknikillä (jälleen kerran): vaihdossa sain hummusta, sipsejä ja briejuustoa. Ei paha. Pikniköinti on parasta. On hyvin vaikeaa pysytellä sisällä, kun on lämmintä ja aurinkoista. Tämä ei tee minun opinnoilleni hyvää.

Viime päivinä on ollut monia hyviä juoksulenkkejä, vielä parempia laulutreenejä ja parhaita suunnitelmia. Lontoo-liput on jo varattu, suunnitelmissa on nähdä Krakova, Bratislava ja Auschwitz hyvinhyvin piakkoin, kesäkuussa saattaisi kutsua Kroatia. Näiden lomassa Suomi-vieraita on luvassa sylillinen, ihanaa! Mulla ei ole mitään käsitystä siitä, miten ehdin elää tätä elämää jossa olisi enemmän tehtävää kuin tunteja, mutta se selvinnee.

Nyt on enemmän kuin korkea aika painua unille, sillä huominen alkaa näpsäkästi aamuluennolla, jatkuu opiskelulla, lounaalla mainiossa seurassa, toriostoksilla, laulutreeneillä Alexian kanssa sekä lyhytelokuvafestivaaleilla. Mon Dieu....

Goedenacht!


Sievä seinä ilahdutti hikistä ja väsynyttä juoksijaa.

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Mikä Hollannissa vituttaa pt. 1

Osa 1 siksi, että ärsyttäviä asioita saattaa tulla lisää. Ja elkää huoliko, aion myös tehdä postauksen niistä syistä, miksi tää olisi maailman paras maa elää. Mutta koska balanssi on tärkeä, aion nyt jakaa teidän kanssanne paikallisia pieniä vittumaisuuksia.

1. Kuten ah-niin-monessa muussakin kehitysmaassa: erilliset kuuma- ja kylmävesihanat. KAMOON OIKEESTI, mikä siinä on niin vaikeaa. Okei, poikkeuksia löytyy, joskin valitettavan vähän.

2. NS Groupticket, also known as Saatanan Keksintö: halutaksesi matkustaa halvalla Hollannissa (eli siis ryhmälipulla) tarvitset hollantilaisen pankkitilin, hassun pikku masiinan tietokoneeseesi, aikaa, kärsivällisyyttä ja luultavasti pesäpallomailan, paketin nenäliinoja sekä taikavoimia. Ei oo tehty lippujen ostamista helpoksi ei.

3. Visa Electron/debit/credit ei käy juuri missään. Niinpä, ei juuri missään. Visalla voi luultavasti maksaa esim. kuussa, Mordorissa ja Pohjois-Koreassa mutta ei Hollannissa. Onni onnettomuudessa: rahaa sillä sentään saa seinästä.

4. Vaikka täällä ihmiset taaperosta hautavalmiiseen puhuvat englantia, junakuulutuksia ei näemmä voi englanniksi saada. En oliskaan halunnut tietää missä jäädä pois.

5. Busseja/takseja/ambulansseja ei todellakaan kiinnosta sinun olemassaolosi mikäli olet pyöräilijä.

6. Pyöräilijöitä tai yhtään ketään muutakaan ei todellakaan kiinnosta sinun olemassaolosi mikäli olet jalankulkija.

7. Täältä ei saa irtojäätelöjä. Siis erillisiä tuutteja, tikkuja jne. Okei, voit saada niitä kahdeksan pahvilaatikossa, mutta ettäkö yksittäin? Phah.

8. Go to a cinema they said. It will be fun they said. Joo, olis varmaan ellei edessäistuja ois poikkeuksetta vähintäänkin kaksimetrinen... (oon täällä ihan hobitti. Myös naisten keskuudessa.)

9. Välttääkseen varkauden pyörä kannattaa lukita vähintään kahdella lukolla, joista toisen on oltava jumalaton kettinki. Mutta ei se mitään, ainahan pyörästä voi pölliä esim. lamput!

10. Kurssikirjan lainaaminen kirjastosta on hyvä vitsi. Jokaista opusta on suunnilleen yksi, joten tapelkaapa siinä sitten. Hyvää bisnestähän se jollekin on, jos lukukauden kurssikirjoihin uppoaa satasia.

Ugh. Olen puhunut.
All in all, mulla on tän maan kanssa viha-rakkaussuhde, jossa prosentuaalisesti rakkautta on noin 87 prosenttia. Onhan tää kuitenkin ihan kiva.

torstai 6. maaliskuuta 2014

Goodbyes are not forever, goodbyes are not the end

Hei vaan hei.

Viisi viikkoa ja neljä päivää ehdin nauttia likimain täydellistä lintukotoelämää täällä, ilman mitään sen kummempia kurjuuksia.

Huomenna joudun ensimmäistä (mutten todellakaan viimeistä) kertaa ihan oikeasti haikeaan tilanteeseen, kun Karolin, ystäväni täältä Blekerslaan nelosesta, lähtee takaisin Saksaan, tutkinto kun alkaa olla paketissa ja uudet haasteet edessä. Toivon ehdottomasti kaikkea hyvää, ihanaa ja siistiä Karolinille, joka jatkaa seikkailujaan Leipzigissa, Riikassa ja luultavasti vaikka missä muuallakin, mutta en voi kiistää etteikö tää kirpaisisi. Juuri kun on ehtinyt ystävystyä, juuri kun on löytänyt mahtavan yhteyden.

Ennen huomista on kuitenkin luvassa mielettömät jäähyväiskekkerit. Se on mukavaa. Mukavaa on myös se, että toukokuussa huipuistahuipuin Marjo toivottavasti hostaa mua Leipzigissa ja samalla reissulla pääsen näkemään Karolinia ja esittelemään nämä kaksi Leipzig-fania toisilleen. (Ette sitten puhu koko ajan pelkkää saksaa!)

Ja ehkäpä tämä on hyvä muistutus siitä, että näinhän se elämä vaihdossa menee - me emme kaikki tule ja lähde yhtä aikaa. Seuraavat kuukaudet tulevat olemaan enemmän tai vähemmän haikeita - yksi jos toinenkin on lähdössä ennen minua. Ja kun juhannuspäivänä lähden itse, tulen luultavasti uimaan omissa kyynelissäni. Mutta loppujen lopuksi c'est la vie.

Muutamat viime päivät ovat kuitenkin olleet taas yllättäen aivan mahtavia. Annan kuvien puhua, mitäpä sitä lätisemään enempää.


Blekerslaan Bigfeet @ Pubquiz, OLTIIN NELJÄNSIÄ!!

Ilosena leikkipuistossa.

Yllättäen Eskelisen tyttö tuusaa omiaan muiden edes yrittäessä näyttää hyvältä.

<3

Pistettiin Millan ja Marian kanssa vähän taiteillen.

...ja niin teki myös Violeta luennolla. :---D Erityisesti Florianin syvällinen kommentti huvittaa mua.


lauantai 1. maaliskuuta 2014

Eka kerta sattuu aina

Ihan ensin mä pyydän todella paljon anteeksi otsikointia, en vaan voinut vastustaa kiusausta. :---D En kuitenkaan aio jatkaa otsikon viitoittamalla tiellä, vaikka Erasmus-vaihtoa laajalti mainostetaankin puolen vuoden seksilomana.

Okei nyt tää alkaa mennä todella sekavaksi ja hämäräksi, joten voisin siirtyä hiljalleen kohti pointtia, joka on huomattavan paljon syvällisempi kuin mitä edeltävät kolme riviä ja otsikko antavat ymmärtää.

Huomenna oon ollut täällä tasan viisi viikkoa. Ei mene kovinkaan paljoa metsään, jos sanon näiden viikkojen olleen elämäni opettavaisimmat. Se Laura, joka tulee juhannuksena takaisin (ahdistaa jo nyt ajatella miten pian se on) Suomeen on ihan erilainen kuin se, joka tänne lähti itku kurkussa ja semiahdistuneena, pystymättä edes kunnolla hyvästelemään rakkaitaan ilman kuumottelevia kyyneleitä silmäkulmassa ja väräjävää ääntä.

Nämä viikot ovat myös jollakin tapaa olleet mun elämäni onnellisinta aikaa. Aika suuri syy siihen on se, että oon kokenut valtavasti kaikkea uutta. Niin monta ensimmäistä kertaa, arkisista pikkujutuista mielettömiin kokemuksiin.

Pelasin paintballia ja olin siinä hyvä.
Yllätin itseni ja lauloin yleisölle.
Liityin ESN:n muusikkoryhmään ja lupasin laulaa molemmissa konserteissa.
Pidin esitelmän englanniksi.
Pelasin flipcupia.
Tajusin pystyväni käyttämään englantia melkein missä tahansa tilanteessa.
Tanssin kaksi tuntia salsaa erinomaisen opettajan, ihanan Leonardon ohjauksessa ja en muista, milloin viimeksi olisin tuntenut oloni niin naiselliseksi.
Söin stroopwaffel-McFlurryn, joka oli elämäni paras jäätelö
Rohkenin puhua ranskaa.
Vastasin kysymykseen tulevaisuudesta "Ei, en mä oikeestaan välttämättä halua viettää koko loppuelämääni Suomessa" ja tajusin että hitto, mähän tarkoitin tuota oikeesti.
Tein virheitä. Lopetin niistä ahdistumisen.

Välillä mietin, että mitä ihmettä taas Laura. Epäröin, kadun ja pelkään aina välillä tekeväni vääriä valintoja. Jännitän. Mutta päivä päivältä oman mukavuusalueen ulkopuolelle hyppääminen sattuu yhä vähemmän.

Ja mun elämän soundtrackin ensimmäinen raita on soinut täällä aika usein aika kovalla. Olkaa hyvät, alltimefavourite-bändini Dixie Chicksin paras biisi.