Eka kerta sattuu aina

Ihan ensin mä pyydän todella paljon anteeksi otsikointia, en vaan voinut vastustaa kiusausta. :---D En kuitenkaan aio jatkaa otsikon viitoittamalla tiellä, vaikka Erasmus-vaihtoa laajalti mainostetaankin puolen vuoden seksilomana.

Okei nyt tää alkaa mennä todella sekavaksi ja hämäräksi, joten voisin siirtyä hiljalleen kohti pointtia, joka on huomattavan paljon syvällisempi kuin mitä edeltävät kolme riviä ja otsikko antavat ymmärtää.

Huomenna oon ollut täällä tasan viisi viikkoa. Ei mene kovinkaan paljoa metsään, jos sanon näiden viikkojen olleen elämäni opettavaisimmat. Se Laura, joka tulee juhannuksena takaisin (ahdistaa jo nyt ajatella miten pian se on) Suomeen on ihan erilainen kuin se, joka tänne lähti itku kurkussa ja semiahdistuneena, pystymättä edes kunnolla hyvästelemään rakkaitaan ilman kuumottelevia kyyneleitä silmäkulmassa ja väräjävää ääntä.

Nämä viikot ovat myös jollakin tapaa olleet mun elämäni onnellisinta aikaa. Aika suuri syy siihen on se, että oon kokenut valtavasti kaikkea uutta. Niin monta ensimmäistä kertaa, arkisista pikkujutuista mielettömiin kokemuksiin.

Pelasin paintballia ja olin siinä hyvä.
Yllätin itseni ja lauloin yleisölle.
Liityin ESN:n muusikkoryhmään ja lupasin laulaa molemmissa konserteissa.
Pidin esitelmän englanniksi.
Pelasin flipcupia.
Tajusin pystyväni käyttämään englantia melkein missä tahansa tilanteessa.
Tanssin kaksi tuntia salsaa erinomaisen opettajan, ihanan Leonardon ohjauksessa ja en muista, milloin viimeksi olisin tuntenut oloni niin naiselliseksi.
Söin stroopwaffel-McFlurryn, joka oli elämäni paras jäätelö
Rohkenin puhua ranskaa.
Vastasin kysymykseen tulevaisuudesta "Ei, en mä oikeestaan välttämättä halua viettää koko loppuelämääni Suomessa" ja tajusin että hitto, mähän tarkoitin tuota oikeesti.
Tein virheitä. Lopetin niistä ahdistumisen.

Välillä mietin, että mitä ihmettä taas Laura. Epäröin, kadun ja pelkään aina välillä tekeväni vääriä valintoja. Jännitän. Mutta päivä päivältä oman mukavuusalueen ulkopuolelle hyppääminen sattuu yhä vähemmän.

Ja mun elämän soundtrackin ensimmäinen raita on soinut täällä aika usein aika kovalla. Olkaa hyvät, alltimefavourite-bändini Dixie Chicksin paras biisi.