Muu maa mansikka? Maisteripohdintaa ja tulevaisuuskriiseilyä

Kolmekymmentäkahdeksan.
Kolmekymmentäkahdeksan päivää.
Niin monen päivän päästä lähden täältä.
Niin monta päivää aikaa kehittää selviämisstrategia.

Ja mikä tärkeintä - niin monta päivää aikaa nauttia näistä ihmisistä, tästä kodista, tästä kaupungista ja tästä maasta. Lämpimästä sateesta, aamulenkeistä etelään, yliopiston kirjaston kahvilasta, Game of Thrones -studioista, toripäivistä, viereisen korttelin jäätelöbaarista, järjettömistä ja järjellisistä ruokapöytäkeskusteluista, pyöräilystä tasamaalla, Jumbo-reissuista, you name it.

Sitten kohta onkin syksy ja kandi, vaihtaripassaaminen eli kv-tutorointi ja muut opiskeluhommat. Toivottavasti saisin järkeistettyä opintoni, käytyä haluamani kurssit ja koottua omat kokonaisuuteni, ainakin osittain. Harjoittelu olisi ihanaa tehdä kesällä, mutta suap nähä. Se on sen ajan murhe.

Sitten, jossakin vaiheessa, tää ois valmis yhden säälittävän HuK-tutkinnon kanssa. Sitten sitä voiskin miettiä, että entä jos...

- lähtis tekemään maisterinsa ulkomaille?
- tästä piti tulla pidempi lista, mutta eipä tähän mulla ole oikeastaan muuta lisättävää.

Tämä vaihto ja opiskelu täällä huonoinekin puolineen on avannut silmiä ihan hirveästi. Puheviestinnän kandiin yhdistetty laajempialainen tai hieman toisella tapaa painottuva maisterintutkinto voisi avata ihan uudenlaisia portteja. Saisin tehdä graduni englanniksi, jolloin se olisi oikeasti pätevä työnäyte myös ulkomaisilla työmarkkinoilla. Saisin kansainvälisiä kontakteja ja rutkasti lisää akateemista itseluottamusta. Voisin päästä kehittämään mahdollisesti myös toista kieltä englannin lisäksi, esimerkiksi tuota ikuisuusprojektiani ranskaa. Näkisin yliopisto- ja ehkä työmaailmaakin Suomen rajojen ulkopuolella.

Jos kyseessä olisi se, että Suomessa olisi joku maailmalle työntävä voima, lisäisin listaan varmaan sen, että pääsisinpä samalla Suomesta pois. Mutta ei, kyse ei ole siitä. Suomessa on hyvä olla, ja jos siellä päädyn sitten kuitenkin opintoni saattamaan finaaliin, en sitä tuskin kadu. Mutta kun enpä varmaan katuisi lähtöäkään. Varsinkaan, kun en tiedä haluanko mä oikeasti elää Suomessa lopun ikääni. Ulkomainen maisterintutkinto (puheviestinnällä Jklssähän ei voi kuulemma tehdä edes gradua englanniksi... wtf.) olisi aika hyvä valttikortti sitä silmälläpitäen.

Entä jos lykkäisin puhismaisteriani vuodella ja tekisin sitten sen vuoden tahi puolentoista vuoden maisterin jossakin muualla? Jaksaisinko sitten vielä tikistää Suomessa toisen, kahden vuoden keissin? Entä jos tekisin saman toisinpäin? Millä mää rahottaisin tuon? Miksi opiskelu muulla on niin kallista? Minne mää menisin? Pystyisinkö tiivispreppauksella lukemaan osan maisterikursseistani ranskaksi? Miksei Madridissa ole englanninkielisiä maisteriohjelmia viestinnältä? Muunmuassa näitä ajatuksia tässä oon nyt pyöritellyt jonkin aikaa. Onneksi mulla on vielä aikaa miettiä asioita ja punnita vaihtoehtoja.

Toistaiseksi vahvimpina vaihtoehtoina mielessä ovat olleet

• Central European University Budapestissa, niillä olisi vuoden mittainen Human Rights -maisteriohjelma, joka johtaisi tätä urapolkua hintsusti enemmän laki- ja yhteiskuntapolitiikkasuuntaan 
• European University Barcelonassa, jossa olisi Communication & PR -ohjelma, mikä puolestaan olisi enemmän businessmeininkiä. Myös Espanja noin muuten kiinnostaa. (God knows why, älkää oikeesti edes kysykö kun en kuitenkaan osaisi vastata. Ei yhtään mun tyylistä.)
• Vrije Universiteit Brysselissä, jossa kiinnostavin olisi New Media & Society -kokonaisuus. Belgia toki olisi muutenkin aika bueno kohde maisterille - lähellä Hollantia, lähellä Ranskaa, monikulttuurinen ja -kielinen, plus Euroopan Parlamentti on siellä (harjottelu mielessä...). 

Että semmosta. Nyt kuitenkin hetkeksi pilvilinnoista ja kahden vuoden päästä takaisin tähän hetkeen ja tenttiinlukuun.