Vähiin käy ennen kuin loppuu

Kuulumisia lyhyehköinä virkkeinä ja epäselvänä sepustuksena - pää ei nyt yksinkertaisesti toimi niin hyvin, että jaksaisin panostaa kunnolliseen, visuaalisesti ja verbaalisesti komeaan tekstiin.

Well, tässä teille visuaalisesti komea turisti visuaalisesti komeassa kaupungissa.

Viime viikonloppuna ja tällä viikolla on ehtinyt tapahtumaan monenlaista.

Viikonloppu meni Amsterdamissa turisteeramassa ja täällä Groningenissa folkfestareilla. Hyvä seura, parhain mieli.

Maanantaina hyvästeltiin Ana. Surullisen hyvästiketjun alku. Pitää yrittää muistaa nauttia loppuajasta täällä, vaikka sitä vähän latistaakin niin monen ihanan ihmisen kotiinlähtö.

Eilen lähti käytiin sitten se peljätty kolmenkymmenen päivän laskenta. Kuukauden päästä tähän oon luultavasti lounaalla Laukaa-kodissa.

Eilen juhlittiin Kimin ja Kenin yhteissynttäreitä. En ole koskaan nähnyt Blekerslaania niin täynnä ihmisiä.
...siitä seurasi muun muassa valittavat naapurit, valittavat poliisit ja hirveä sotku. Kivaa oli kuitenkin.

Eilen treenasimme Sarahin ja Ryanin kanssa seuraavaa konserttia varten. On ihan mieletöntä musisoida tuollaisten ihmisten kanssa - Sarahilla on upea, vahva ääni ja mieletön ääniala sekä kyky soittaa ja laulaa yhtä aikaa (minulla tätä ei esimerkiksi ole..) ja Ryan. Ryan. Voi hyvänen aika sentään. Tyyppi kuulee kappaleen ensimmäistä kertaa, nappaa viulunsa ja tekee luultavimmin jotakin taikoja, koska ei kukaan yksinkertaisesti voi olla niin lahjakas improvisoija ja korvakuulolta soittaja.

Olin King's nightina hiprakassani mennyt lupaamaan Ryanille, että jos sillä koskaan on viulua mukana meillä käydessään, voin tanssia jotakin sen soittaessa (jotta ko. henkilö olisi vielä vähän täydellisempi: se rakastaa irkkua.) ja minähän sitten pidin lupaukseni, kun tarpeeksi vaadittiin. Ei varmaan olleet pointit terävimmillään ja klikit komeimmillaan, mutta mitä väliä - kun taitavin tapaamasi muusikko sanoo yhteisen jigihetken olleen siisteintä ikinä, ei siinä mietitä pikkuseikkoja.

Seuraavat päivät ovat melkoista hulinaa: huomenna on Katin ja Nooran kekkerit Kornoeljestraatilla, lauantaina saapuu kauanodotetut Suomivieraat ja on Alexian syntymäpäivä sekä International Dinner. Kokeisiin pitäisi ryhtyä lukemaan ja samalla nauttia viimeisistä hetkistä muun muassa Leon ja Rachelin kanssa, jotka kummatkin lähtevät ihan kohta. Apuva.

Anan jäähyväisjuhlat

Damikanaali

Alexia ja helevetin iso pyörä.

Flower market

Lissää Amsterdamia

Aurinkoisia terveisiä aurinkoisesta Groningenista,
Laura

Pääsiäinen Lontoossa

Nonni. Sitä Londonderia, vähän myöhässä mutta kuitenkin.

ESN-ilottelujen jälkeisenä aamuna heräsin kukonlaulun aikaan ehtiäkseni Schipolin-junaan. Meinasi heti ensimmäisenä kentällä vähän jännittää, kun mun lentoa ei jostakin syystä näkynyt lähtevien listalla. "Onks tää ees oikee päivä? Varasinko varmasti lennot Lontooseen? APUA!" No, apu löytyi infotiskiltä ja pääsinkin sitten kivasti vaeltamaan kilometrejä jumalanhylkäämään kolkkaan, syrjäisimmälle lähtöportille ikinä. Halpalentoyhtiöt...

Matka itsessään oli ihan jees ja parissa tunnissa olin jo hotellilla. (AMS-LGW on vajaan tunnin lento. Hassua, kun on suomalaisena tottunut niin tolkuttoman pitkiin lentomatkoihin. Me ollaan kaukana kaikesta!) Majoituttiin Earl's Courtilla, Manor Hotelissa joka oli ihan miellyttävä ja hintaansa nähden kiva hotelli lähellä metroasemaa.

Ensimmäinen, matkustusväsynyt ilta pyhitettiin syömiselle. Mitäpä muutakaan kuin pubiruokaa. <3 Hyvässä ähkyssä vyöryttiin vielä Kensington Gardensille ja siitä mutkan kautta hotellille pötköttään ja keräilemään voimia seuraavaa päivää varten.

Törmättiin myös tähän kauhistukseen. Niin jäikö vielä jollekin epäselväksi että minkäs sortin pubi tämä oli?

Shepherd's piehän se siinä mötköttää. Katja lähti keposella linjalla: salaattia (krhm, kanalla ja pekonilla.)

 

Lauantai ja sunnuntai varattiin kisakatsomopäiviksi. Matkan varsinainen ideahan siis oli lähteä tsekkaamaan irkkutanssin MM-kisat, jotka kestivät koko pääsiäisviikon. Aikuiset kisasivat viikonloppuna, ja se nyt oli etupäässä kiinnostavinta, vaikka onhan natiaisiakin ihan veikee katsoa. Sunnuntaina ohjelmassa oli vielä tosifanitusta, sillä ceilikisassa (eli siinä, missä tanssitaan ryhmässä perinteisiä tansseja) oli kaksi suomalaistiimiä. Menestystä ei valitettavasti tullut, mutta hienoa yhtä kaikki! Yhtään soolotanssijaa ei Suomesta ollut tänä vuonna. Kansainvälisiä tanssituttuja oli myös mukava nähdä.

Voisin jaaritella loputtomiin irkkutanssista, kisasysteemeistä, komissiosta ja kaikesta muustakin aiheeseen liittyvästä, mutta tiivistetään olennainen nyt vähän pienempään tilaan. Periaatteessa noin kaikkialla maailmassa, missä irkkua tanssitaan vähän kovemmalla tasolla, tähtäin ja tavoitteet ovat aina kisoissa. Kisaamista riittääkin ihan kivasti, sillä MM-kisoihin eli Oireachtas Rince na Cruinneen ei niin vaan mennä, vaan sinne valikoidutaan muiden kisojen kautta. Soolotansseissa homma aloitetaan jotakuinkin leikki-ikäisenä ja siitä eläköidytään about parikymppisenä. Kaiken sen glitterin, peruukkien, itseruskettavan, irtoripsien ja tuhansien eurojen mekkojen (joo, useimmat tanssijat ihan oikeesti näyttää todella muovisilta ja itse asiassa aika kamalilta) takana se on todella kovaa urheilua joka ennemmin tai myöhemmin hajottaa paikat. Soolotanssien lisäksi tehdään figureja, jotka on vapaamuotoisempia ja melkeinpä mihin tahansa musiikkiin tehtäviä shownumeroita, sekä edellämainittuja ceilejä, jotka ovat hyvinkin perinteisiä.

Seniorinaisia palkintokorokkeella.

Se, mitä minä teen, on melko kaukana tuosta kaikesta, vaikka samaa lajia onkin. Oli kuitenkin ehdottoman kiinnostavaa käydä tutustumassa maailmaan, joka on yhtä aikaa niin vieras ja niin läheinen. Kisoista tuli myös kiva motivaatiopiikki, joten pari päivää on mennyt kivasti huoneen kokolattiamattoa kovilla tanssikengillä raiskatessa.

Ihan normihommaa: tanssikenkien taivuttelua. Nahka tottelee.

Uuvuttavan, työpäivän mittaisen kisalauantain jälkeen syötiin yllättäen pubissa. Ah. Kuten myös sunnuntaina. Ajatuskin turvottaa. Sunnuntaiaamuna poikettiin myös Sherlock Holmes -museossa. Vinkki: menkää jonoon yhdeksältä jos haluatte sutjakkaasti sisään ovien avautuessa 9.30. Oli kiintoisa paikka, ainakin näin faninäkökulmasta!

Näytän harvinaisen idiootilta, eikä Sherlockin hattu edes mahtunut kunnolla päähän.

 

Muuten ei juurikaan ehditty näkemään Lontoota, mutta ei se mitään. Sitä on tullut nähtyä jonkin verran jo aiemmin, enkä mää sen ihmeemmin pidä koko kaupungista. Liian suuri, liian tupaten täynnä kaikkea, meluisa ja kallis. Oon luultavimmin maailman ainoa ihminen joka siitä ei diggaa, mutta väliäkös hällä. Reissu kuitenkin oli ihan 5/5, joskin kotiin oli ihana tulla. Junan ikkunasta tuulimyllyt ja tulppaanipellot olivat maailman suloisin näky ja muutaman tunnin nautin totaalisesta rakkauspuuskasta. Mun Hollanti, mun Groningen, mun Blekerslaan. Mutta nyt täytyy lopettaa tällaisesta puhuminen, koska en halua loppuiltaa kärvistellä kahden kuukauden kriisissäni. (Kahdeksan viikkoa täällä enää. Ei helvetti. En ala. Mitä mää sitten teen. Ja mikä on vielä pahempaa: Rachel, yksi mun hyvistä ystävistä täällä, lähtee kuukauden päästä. Puhuttiin Rachelin ja Benin kanssa eräänä päivänä ajan kulusta: "At least we (R ja B) live in the same country, but that bitch... Gonna miss her." Mäkin sua, Rachel. Oli siinä taas kyyneliä nieltävänä.

Jatkan piakkoin King's Daysta sekä muista Groningen-kuulumisista, stay tuned.
Pusuja,
Laura

Ihanankamala Krakova - keskitysleiriltä suolakaivoksille

Viime perjantaina otimme suunnan kohti Krakovaa ystäväni Millan kanssa. Ryanair lentää vaikka minne Eindhovenista, joka on pienehkö mutta vilkasliikenteinen kaupunki Hollannin eteläosassa. Pieni viikonloppureissu tuli ihan todella tarpeeseen kaiken tenttistressin keskellä, ja vaikka nyt itkuahistaa kurssit ja tenteistä suoriutuminen, ei kuitenkaan kaduta, ei sitten yhtään.

Krakovassa vietimme siis kolme yötä, jotka sujuivat leppoisasti sohvasurffaten Wieliczkassa, joka oikeastaan on pieni kaupunki Krakovan kyljessä, eikä varsinaisesti siis osa Krakovaa. Se osoittautui mitä mainioimmaksi paikaksi punkata, sillä samaisessa kaupungissa, parinkymmenen minuutin kävelymatkan päässä majapaikasta sijaitsee Unescon maailmanperintökohdeluettelostakin löytyvät suolakaivokset.

Koska Krakovan keskustan ja Wieliczkan väliä ajelee bussilla reilu puoli tuntia, päätimme käyttää tulopäivämme perjantain vanhassakaupungissa pyörien ja suunnata majapaikkaan vasta illalla. Ehdottoman hyvä idea oli kiivetä kukkulalle, jossa sijaitsee Wavel Castle, muinainen kuninkaanlinna. Allaolevat kuvat on niiltä huudeilta. Itse linna oli mystinen kokoelma muureja, linnoja ja muita rakennuksia, kuten kappeli. Niistä oli haastavampaa saada edustavaa kuvaa, joten saatte tyytyä otoksiin, joista onneksi näkyy kuinka uskomattoman kaunis ilta se oli. Kirkkaan oranssi aurinko ja vaaleanpunainen taivas, oh mon dieu.

Lauantaina heräsimme jumalattoman aikaisin, jotta olisimme nohevina bussissa Auschwitziin ennen kahdeksaa. Mukaan saimme Agan, Krakovassa opintojaan viimeistelevän puolalaisihanuuden, joka asui Blekerslaanilla viime lukukauden. Ilman Agaa reissu olisi ollut todellinen hasardi, koska vanhemmalta puolalaisväestöltä ei ihan tuo englanti luonnistu. Kommunikaatio-ongelmat olisi toki myös voinut välttää hommaamalla liput valmismatkalle (sellaisia saa ihan jokaisesta turisti-infosta) mutta halusimme säästää rahaa ja varmistaa sen, että varmasti saamme viettää kohteessa niin paljon aikaa kuin haluamme.

Se olikin oikeasti hyvä päätös. Auschwitz-Birkenau on nimittäin surullisen suuri laitos. Kaiken kaikkiaan vietimme siellä viitisen tuntia, osan Auschwitz ykkösessä, joka on nykyisin valtaisa museo, ja osan Auschwitz kakkosessa, joka siis on tutummin Auschwitz-Birkenau - se paikka, jonka todennäköisimmin näet holokaustileffoissa.

Haluaisin sanoa jotakin järkevää kyseisestä keskitysleiristä, mutta kun on nähnyt tehtaan, joka suunniteltiin ihmisten tappamiseen ja joka myös funktionsa täytti: yhteensä leirillä kuoli yli miljoona ihmistä. Tarkkaa määrää on mahdotonta sanoa, sillä natsit tuhosivat todistusaineistoja. Yhtään liioittelematta voi kuitenkin sanoa, että kun näkee ne sadat matkalaukut, vauvanvaatteet, silmälasit ja kengät, pimeät sellit ja polttouunit, piikkilanka-aidat ja laverit sekä tuhansia kiloja ihmishiusta, josta oli tarkoitus tehdä kangasta, sydäntä särkee ja silmiä kirveltää kyyneleet. Siinä sitä ollaan oikeasti isojen kysymysten äärellä - kuinka tällaista on koskaan voinut tapahtua?

Jos teillä on mahdollisuus, menkää ja nähkää se itse. Hauska reissu se ei ole, kaukana siitä, mutta en usko että juuri mikään voisi olla pysäyttävämpää.

Sunnuntai meni hilpeämmissä merkeissä Wieliczkan suolakaivoksilla. Kyseiset kaivokset olivat toiminnassa vuoteen 2007 asti, eli yhtäjaksoisesti jotakuinkin 700 vuotta. Kaivoskäytäviä on yli kolmensadan kilometrin verran ja syvyyttä löytyy yli 300 metriä, joskin vierailijat päästetään vain 135 metrin syvyyteen. Paikka on jo itsessään uskomaton, varsinkin kun ajattelee, kuinka jotkut ovat sen pikku kätösin 1300-luvulla rakentaneet, mutta vielä upeamman siitä tekee kaikki muu mitä sinne on keksitty rakentaa - tekojärviä, kappeleita ja paljon muuta. Upeita patsaita, kattokruunuja ja monumentteja, jotka ovat kaikki itse asiassa suolaa.

Opastettu kierros vie muutaman tunnin ja 60 zlotia, joka on viitisentoista euroa. On muuten sen arvoista. Valokuvaus on sallittu lisämaksusta, joten saatte tyytyä mun heikkolaatuisempiin, puhelimella otettuihin salakuviin. Tässä vähän suolaista ex-Paavia ja hurjanhienoa sisänäkymää.

via apetcher.files.wordpress.com/2010/03/salt-mines-01.jpg

Kun oltiin muutaman tunnin ajan seikkailtu maan povessa, oli ihanaa palata takaisin aurinkoon ja kahteenkymmeneenkahteen lämpöasteeseen. Loppupäivä meni kierrellessä juutalaiskorttelissa, joka on tällaiselle puolihipsterinrentulle nähtävyys itsessään - katutaidetta joka lähtöön, pieniä kuppiloita, kasvisruokaa, syrjäisiä puistoalueita ja urbaania meininkiä. Auringon laskiessa kirmattiin vielä oluelle ja nyt, hyvät ystävät, seuraa vinkki: jos päädytte puolaan, kokeilkaa verigreippiolutta. Yleensähän nuo tuollaiset höpöhöpökaljat on jonkinsorttisia radlereita, eikä haettu maku oo lähelläkään sitruunaa/limeä/vadelmaa/mitämilloinkin, mutta multa meinasi vierähtää spontaani kyynel ihan siitä syystä, että en ehkä koskaan eläessäni oo maistanut mitään niin hyvää.

"Wait, my hair isn't ready!"

Loistava ravintola josta (yllättäen) sai LOISTAVAA hummusta.

 Vielä loppuun muutama yleisvinkki ja kehu Krakovalle: suomalaiset pankkikortit käy kaikkialla, hostellit (luultavasti hotellitkin) on todella halpoja ja bussiliput voi ostaa bussista, eikä julkisessa liikenteessä ole valittamista. Mihin kuitenkin kannattaa varautua, on tietynlainen töykeys. Paikalliset asiakaspalvelijat eivät välttämättä ole minkäänsorttisia naantalinaurinkoja tai hangonkeksejä, vaan vastauksia ja palvelua tulee tiuskien, ilman tervehdyksiä tai mitään muutakaan pehmentelyä ja kohteliaisuutta. Muutamassa päivässä moiseen ehti tottua jo sen verran, että kotimatkalla kahvia ostaessa mietin, onko mulla ruokaa suupielessä tms kun kassatäti niin kivasti hymyili.

Loppuun vielä kuva-arvoitus: mitä näette kuvassa? Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki sille, joka näkee tässä sipulihattupäisen sammakon.

Pus,
Laura

Hollantikiertue, osa kolme - Den Haag

Fiksuna likkana päätin lähteä tovereiden kanssa pienelle retkelle näin päivää ennen mun ensimmäistä tenttiä. Ei ehkä ihan hirveän fiksua, mutta se oli sen arvoista - Haag on hieno paikka. Kuten ehkä tiedätte tai sitten ette, Haag on Hollannin hallinnollinen pääkaupunki, kolmanneksi suurin kaupunki ja kuningasperheen kotikaupunki. Viimeisestä en voi mennä sataprosenttisesti takuuseen, mutta ainakin kuningas Willem-Alexander työskentelee siellä.

Mikä parasta, meidän vierailumme ajoittui samaan ajankohtaan kuin herra Obaman Hollannin-visiitti. Haagissa on huomenna suuri ydinvoimaturvallisuuskonferenssi (sanahirviö...) ja iso O ottaa osaa siihen. Siksipä koko kaupunki oli täynnä poliiseja ja kaikenlaisia turvallisuusjärjestelyjä: muun muassa koko merenranta (as in se turistinähtävyys-osa siitä) oli suljettu! Kiitti hei.

No, myöpä kuitenkin nautimme auringonpaisteesta pasteeraillen ympäriinsä, vierailtiin Escher-museossa (miksen ole tutustunut Escheriin aiemmin? Holy christ, jäbä oli nero!), syötiin runsaahkosti ja kahviteltiin paikassa, joka on yhtäaikaisesti pyöräkorjaamo ja hipsterein kahvila ikinä. Hollanti....

Matkaseurueessa tällä kertaa oli edustettuna Ruotsi, Meksiko, Kolumbia, Brasilia, Itävalta ja Espanja. Paluumatkalla junassa koin mitä hienoimpia yhteisymmärryksen hetkiä keskustellessani henkeviä Millan ja kolumbialaisen Lauran kanssa. Mikä ilo olikaan huomata, että syvällä kulttuurissa olevista eroista huolimatta yhteneväistä ajatusmaailmaa voi todellakin löytyä myös toiselta puolen maapalloa, ja että olipa kyseisen kansan keskimääräinen mentaliteetti ja asennemaailma millainen tahansa, joukossa on aina niitä toisinajattelijoita, todellisia helmiä, jotka haluavat vaikuttaa, muuttaa ja avartaa muidenkin mieliä.

Tällä en nyt missään nimessä tarkoita, että kaikki omasta, vapaamielisestä ja länsimaalaisesta ajatusmaailmastani poikkeava olisi väärin ja perseestä. Ei ole. Mutta kuten hyvin varmaankin tiedätte, minä arvostan tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia, vapautta ja oikeudenmukaisuutta.

Turinointi saa luvan jatkua myöhemmin (mulla on paljon kerrottavaa!) koska nyt on korkea aika mennä nukkumaan. Bonne nuit!

Obama majoittuu täällä.

Miellyttävä näkymä.

Ja näitähän riitti! Ei juuri huvittanut ryhtyä perseilemään.

Ja vielä vähän lisää kevätfiilistelyä!

Keskustassa. Arkkitehtuuri <3

Tuolla kuulemma järjestetään enemmän ja vähemmän virallisia bisnestapaamisia ja -jatkoja. Weeeird.

Rakastan tuota kontrastia uuden ja vanhan välillä. Ah!

Lauantainen Leeuwarden ja sekalaisia ajatelmia

Viime lauantaina teimme spontaanin pikkureissun Friisinmaan (käytännössä Hollannin luoteinen osa) pääkaupunkiin Leeuwardeniin. (Välihuomautus: aion nyt kutsua kyseistä aluetta Frieslandiksi koska Friisinmaa tuntuu epäluontevalta ja kummalliselta termiltä.)

Friesland pähkinänkuoressa: alue, jolla tosiaan on oma kielensä, pääkaupunkinsa ja identiteettinsä. Hollantilaiset eivät kuulemma tykkää friiseistä. Osa friiseistä haluaa itsenäisyyden Frieslandille. Hollannin kielen ja friisin samankaltaisuus on yllättävän vähäinen.

Leeuwardenista tuli mun uusi lempikaupunki, sillä se on naurettavan söpö. Asiaan saattoi söpöyden lisäksi vaikuttaa suosinut sää, hyvä seura ja kylmä olut. Aurinkoisena lauantaina on hymyilyttää pienimmätkin asiat: naistenpäivän onnentoivotukset, mystinet sirkussävelmiä soittava auto sekä 90-kiloinen bernhardinkoira ketarat ojossa katukiveyksellä. Puhumattakaan ihmisistä, jotka jakavat kadulla sour apple -tictaceja omeniksi pukeutuneina.

Leeuwarden - Pääkanaali ja laumoittain iloisia ihmisiä

Leeuwarden - ei-pääkanaali (huh tätä luovuutta)

KEVÄT! KROOKUKSIA! KAIKKIALLA!

Sunnuntai meni pikniköidessä järven rannalla. Näin ensimmäistä kertaa läheltä perihollantilaisen tuulimyllyn, söin likimain pussillisen paprikanachoja ja olin harvinaisen tyytyväinen huolimatta siitä, että matkaan meni ihan muutama ylimääräinen hetkonen. Sen siitä saa kun yrittää organiseerata samaan paikkaan parikymmentä ihmistä, joista ehkä kaksi tietää minne oikeastaan ollaan menossa.

Kuvasta kiitos jollekulle.

Tiistaina menin torille ja ostin kolme avokadoa eurolla sekä rasiallisen mansikoita, joista kävin kauppaa piknikillä (jälleen kerran): vaihdossa sain hummusta, sipsejä ja briejuustoa. Ei paha. Pikniköinti on parasta. On hyvin vaikeaa pysytellä sisällä, kun on lämmintä ja aurinkoista. Tämä ei tee minun opinnoilleni hyvää.

Viime päivinä on ollut monia hyviä juoksulenkkejä, vielä parempia laulutreenejä ja parhaita suunnitelmia. Lontoo-liput on jo varattu, suunnitelmissa on nähdä Krakova, Bratislava ja Auschwitz hyvinhyvin piakkoin, kesäkuussa saattaisi kutsua Kroatia. Näiden lomassa Suomi-vieraita on luvassa sylillinen, ihanaa! Mulla ei ole mitään käsitystä siitä, miten ehdin elää tätä elämää jossa olisi enemmän tehtävää kuin tunteja, mutta se selvinnee.

Nyt on enemmän kuin korkea aika painua unille, sillä huominen alkaa näpsäkästi aamuluennolla, jatkuu opiskelulla, lounaalla mainiossa seurassa, toriostoksilla, laulutreeneillä Alexian kanssa sekä lyhytelokuvafestivaaleilla. Mon Dieu....

Goedenacht!

Sievä seinä ilahdutti hikistä ja väsynyttä juoksijaa.

Bryssel, Brussels, Bruxelles

Heipodei ja anteeksi - tiedän, että olen tämän postaukseni kanssa vähän myöhässä, mutta mulla kerta kaikkiaan näyttää olevan enemmän puuhaa kuin aikaa... enivei, nyt siis kuulumisia muutaman päivän takaa!

Cette ville, je l'adore. Menikö lähellekään oikein?

Kevät.

Mmmmhh.

Toverit ja puuhasteluhetki polaroidkuvan parissa

 Viime viikonloppuna kaksi kolmasosaa suomalais-amerikkalaisesta allianssista otti kiskot alleen ja suuntasi Brysseliin. Reissun kantava teema oli selvästikin vaikeuksien kautta voittoon - Hollannissa julkisen liikenteen käyttö ei ole mitenkään liian yksinkertaista, ainakaan jos haluuaa suorittaa esimerkiksi sellaisen ylivoimaisen vaikean toimenpiteen kuin ryhmälipun ostaminen. Jatkoyhteys Rotterdam-Bryssel vaati myöskin hieman turhautumista ja aikaa, mutta päästiin me sitten yllättävän kepeästi ihan junaankin asti. Matkustaminen kustansi kaiken kaikkiaan kuutisenkymppiä.

Bryssel oli valloittava.

 

Saavuimme hostellille melko myöhään perjantaina, mutta nälkä ajoi kaupungille, joka oli mielettömän sievä myös yövalaistuksessaan. Perjantai-illan kruunasi Auran (+ asuntotovereidensa) treffaaminen - oli huippua päästä näkemään edes yhtä maailmalle tehokkaasti levittäytyneistä puhiksista JA kokemaan pieni pala belgialaista opiskelija-asumista! Ja oh gooood miten Van Orley olikin sievä kotoiseen Blekerslaaniin verrattuna.

Lauantai meni kierrellessä keskustaa - lähinnä suu auki kulkiessa, ympäröivää arkkitehtuuria ihastellen. Pakolliset ranut, vohvelit ja suklaat testattiin totta kai. Voi hyvä sylvi sentään miten hyvää. Vedän ihan ilomielin keittoa (kirjaimellisesti, en kuvainnollisesti) ja salaattia tämän viikon siitä ilosta, että mun vohvelia kuorrutti vaniljajäätelö, kermavaahto, banaani, suklaakastike, tomusokeri ja mansikat. Ruokailujen välissä me jaksettiin jopa ihan vierailla museossakin, huhhei mitä kulttuuritulitusta.

sarjassamme "mikä tämän funktio on"

Niin ja ne oluet. Lindemansin vadelmaolut. Sitruuna-Hoegaarden. Rosé-Hoegaarden. Se hyvä kirsikkaolut. Limeolut. Persikkaoluen testaaminen jääkööt seuraavaan vierailuun.

Yksi parhaista asioista reissussa oli ehdottomasti seurue ja havainto siitä, että ohyesfinally mulla on jonkinlainen näkemys siitä ketkä täällä oikeasti ovat mun ystäviä. Niitä, joille voi puhua niin paljon enemmästä kuin vain säästä ja kursseista. Niitä, joiden kanssa voi yhteen ääneen todeta että ei, en olisi halunnut tehdä tätä reissua keidenkään muiden kanssa. It feels good, man.

Tykkään näistä.

Allekirjoittanut niin iloisena että ihan melkein itkettää.

Rotterdam-di-dam

Viime lauantaina lähdimme muutaman Blekerslaan-toverin kanssa päiväretkelle etelään. Kohteena oli Rotterdam, tuo taiteilijoiden ja bisnesväen kansoittama, Hollannin toiseksi suurin kaupunki, joka joskus kauan kauan aikaa sitten oli maailman merkittävin satamakaupunki. Nykyään Rotterdamin satama on kolmanneksi suurin koko maailmassa, vain Shanghai ja Singapore pääsevät edelle.

Saksalaiset, nuo sotaisat ystävämme pommittivat 40-luvulla melkein koko kaupungin maan tasalle. Siksipä R'dam (kuten nimen voi hipsteristi lyhentää) on täynnä jumalattoman korkeita ja moderneja rakennuksia. In my humble opinion R'dam ei todellakaan ole mikään maailman kaunein kaupunki. Nähtävää kyllä riittää, mutta niitä on vaikea löytää, koska kaikki siistit jutut kuten esimerkiksi valtava Erasmus-silta (heh, heh) on jäänyt pilvenpiirtäjien varjoon.

Me käytimme päivän kierrellen ympäri keskustaa, tsekkaillen ilmapiiriä ja nähtävyyksiä sekä syöden. Kymmenen ihmisen porukalla liikkuminen on suhteellisen hidasta, joten ihan hirveästi ei päivän aikana ehtinyt tapahtua. Huvittuneena mietin, että nyt jos kyseessä olisi kymmenen suomalaista, oltaisiin ehditty käydä jo paikoissa x, y ja z sekä nähdä kohteet 1 ja 2. Nuo etelämaalaiset ovat niin kovin rauhallisia liikkeissään.

Pääsin mää kuitenkin Primarkiin. Juhuu!

Enivei, tässä muutama kuva reissusta.

Fellow Blekerslanis.

Nämä valo-installaatiot olivat ihania. Me gusta!

Such art. everywhere.

Ylihintainen ravintola Bazar. Kivat lamput kuitenkin.

Lisää mystistä taidetta, Erasmus-silta ja vino horisontti (olen pahoillani).

Lippukavalkadi satamassa.

Mitä vittua arkkitehti?

Illan pimetessä istuimme jo ovensa siltä päivältä sulkeneessa kahvilassa syömässä belgialaisia vohveleita ja vertailemassa ajokortteja. Junassa nauroin niin, että mahaan sattui. Kyllä täällä viihtyy.