Long time no see, long time no ocean

...en ikinä kyllästy Pasila-vitseihin.

Pahoitteluni hiljaiselosta, tässähän voisi jo melkein luulla allekirjoittaneen jääneen sille tielleen tai paenneen todellisuutta johonkin muuhun kuin Finskin koneeseen Schipholilta.

Tulin minä kuitenkin kotiin. Valmistautuneena riipivään ikävään ja polttavaan tuskaan, mateleviin viikkoihin ja jatkuvaan kaukokaipuuseen. Junamatkan rakkaasta Groningenista ankeanharmaaseen Amsterdamiin itkin, koneessa pulskan suomisedän ja ahdistuneen aasialaisen välissä itkin, ja sitten - niin. Sitten en itkenytkään. Rättiväsyneenä poimin täyteenahdetut laukkuni ja suuntasin tuloaulaan, jossa silminnähden ilahtuneet äiti ja iskä vastaanottivat tyttärensä.

Helsinki oli viileä, auto oli uusi ja vieras, mutta jotakin tuttuakin tutumpaa kaikessa oli: yhtäkkiä ymmärsin kaiken sanotun ja lukemani, äiti kertoili sukulaisista ja iskä puhui suunnistuksesta. Sivuilla aukeni peltoa ja tummanvihreää kuusimetsää, välissä pilkotti järvi jos toinenkin. Minä olin, ja minä olen kotona.

Laukaassa halasin kissaa tuntitolkulla ja kävelin paljain jaloin puutarhassa. Söin uusia perunoita ja join kuohuviiniä. Laitoin ystäville Hollantiin viestit turvallisesta kotiinpaluusta. Tuntui hyvältä.
Totta kai olo on ollut monella tapaa haikea ja joskus tunnen yksinäisyyttä. Viidenkymmenen kämppiksen keskeltä suureen omakotitaloon jota asuttavat vanhempani ja kissa, ja sittemmin omaan yksiöön - siinä on pientä eroa, kuten arvata saattaa. Usein toivon, että ystäväni ympäri maailmaa voisivat olla täällä ja nähdä mitä minä näen, elää todeksi kaikki kertomukseni. Sen lisäksi haluaisin itse olla kokemassa Charlestonin kesän ja Toulousen liepeillä kohoavat Pyreneet, olla makaamassa Meksikon hiekkarannoilla tai eksymässä Latviassa.

Mutta kaikki ajallaan ja aika aikaansa kutakin. Juuri nyt, juuri tässä on hyvä.
Talvella toivottavasti edes yksi reunion toteutuisi, ensi kesänä toivottavasti toinen. Siinä välissä on aikaa kokea ja nähdä täällä, tikistää se kandi ja juhlia sitä Kreikassa, elää elämääni täällä.

Groningenin viisi kuukautta olivat elämäni parasta aikaa, aivan ehdottomasti. Mutta suurin mahdollinen virhe olisi jättää kaikki siihen, velloa menneessä ja unohtaa, ettei yhden ajanjakson loppuminen ole kaiken loppu.

Kiitos ja aamen.

Seuraavaksi postailen viimeisiä päiviä kuvina, sekä jonkinlaista kattavaa sepustusta siitä, mitä vaihto oikeastaan teki minulle.

With love,
Laura

Vähiin käy ennen kuin loppuu

Kuulumisia lyhyehköinä virkkeinä ja epäselvänä sepustuksena - pää ei nyt yksinkertaisesti toimi niin hyvin, että jaksaisin panostaa kunnolliseen, visuaalisesti ja verbaalisesti komeaan tekstiin.

Well, tässä teille visuaalisesti komea turisti visuaalisesti komeassa kaupungissa.

Viime viikonloppuna ja tällä viikolla on ehtinyt tapahtumaan monenlaista.

Viikonloppu meni Amsterdamissa turisteeramassa ja täällä Groningenissa folkfestareilla. Hyvä seura, parhain mieli.

Maanantaina hyvästeltiin Ana. Surullisen hyvästiketjun alku. Pitää yrittää muistaa nauttia loppuajasta täällä, vaikka sitä vähän latistaakin niin monen ihanan ihmisen kotiinlähtö.

Eilen lähti käytiin sitten se peljätty kolmenkymmenen päivän laskenta. Kuukauden päästä tähän oon luultavasti lounaalla Laukaa-kodissa.

Eilen juhlittiin Kimin ja Kenin yhteissynttäreitä. En ole koskaan nähnyt Blekerslaania niin täynnä ihmisiä.
...siitä seurasi muun muassa valittavat naapurit, valittavat poliisit ja hirveä sotku. Kivaa oli kuitenkin.

Eilen treenasimme Sarahin ja Ryanin kanssa seuraavaa konserttia varten. On ihan mieletöntä musisoida tuollaisten ihmisten kanssa - Sarahilla on upea, vahva ääni ja mieletön ääniala sekä kyky soittaa ja laulaa yhtä aikaa (minulla tätä ei esimerkiksi ole..) ja Ryan. Ryan. Voi hyvänen aika sentään. Tyyppi kuulee kappaleen ensimmäistä kertaa, nappaa viulunsa ja tekee luultavimmin jotakin taikoja, koska ei kukaan yksinkertaisesti voi olla niin lahjakas improvisoija ja korvakuulolta soittaja.

Olin King's nightina hiprakassani mennyt lupaamaan Ryanille, että jos sillä koskaan on viulua mukana meillä käydessään, voin tanssia jotakin sen soittaessa (jotta ko. henkilö olisi vielä vähän täydellisempi: se rakastaa irkkua.) ja minähän sitten pidin lupaukseni, kun tarpeeksi vaadittiin. Ei varmaan olleet pointit terävimmillään ja klikit komeimmillaan, mutta mitä väliä - kun taitavin tapaamasi muusikko sanoo yhteisen jigihetken olleen siisteintä ikinä, ei siinä mietitä pikkuseikkoja.

Seuraavat päivät ovat melkoista hulinaa: huomenna on Katin ja Nooran kekkerit Kornoeljestraatilla, lauantaina saapuu kauanodotetut Suomivieraat ja on Alexian syntymäpäivä sekä International Dinner. Kokeisiin pitäisi ryhtyä lukemaan ja samalla nauttia viimeisistä hetkistä muun muassa Leon ja Rachelin kanssa, jotka kummatkin lähtevät ihan kohta. Apuva.

Anan jäähyväisjuhlat

Damikanaali

Alexia ja helevetin iso pyörä.

Flower market

Lissää Amsterdamia

Aurinkoisia terveisiä aurinkoisesta Groningenista,
Laura

Rakas, rakkaampi, Hollanti

Näiden aika on just nyt. ♥ via amazingezone.com

Aikaisemmin, täällä näin, angstasin siitä, mikä Hollannissa on ärsyttävintä. Nyt on kuitenkin parempi kuin hyvä hetki kertoa miksi tää on maa, johon aina joskussalaavahingossa toivon jääväni tai palaavani. Niinkin paljon kuin ne jotkin asiat sitten vituttaakin, täällä on niin paljon hyvää että pakahdun. Tässä on joitakin mun lempijuttuja.

- Groningen. Muut kaupungit, joissa täällä oon käynyt, on olleet ihan kivoja, ei siinä mitään. Mutta tämä kaupunki on täydellinen: nuorekas, monipuolinen, kaunis ja viihtyisä, suhteellisen edullinen, sopivan kokoinen, täynnä hyviä ravintoloita/kahviloita/baareja/puistoja... you name it.

- Ruoka. On halpaa, pääosin on myös hyvää. Pienimmissäkin ruokakaupoissa leipä paistetaan paikan päällä, vihannekset on hyviä ja halpoja, kasvissyöjällä on hyvin vaihtoehtoja, luomua löytyy paljon, kaikkea kivaa, kuten jogurtteja, saa sitruunan/limen makuisena. Jotkut ehkä tietääkin, että mulla on vahva pakkomielle näihin sitrushedelmältä maistuviin asioihin. Niin ja oonko jo riittävän monta kertaa maininnut stroopwafelit?

- Alkoholi. Kai tästäkin on pakko tehdä oma kappaleensa: se on kohtuuhintaista. Viiniä tai siksarin olutta saa muutamalla eurolla. Eikä tämä hinnoittelu oo lisännyt mun alkoholinkulutusta täällä oikeestaan ollenkaan. Mutta onhan se kiva, että jos haluaa pullon vinettoo, siitä ei tarvitse maksaa itseään kipeäksi.

- Mukavat ihmiset. Okei, joskus hollantilainen mentaliteetti on todella mystinen ja ärsyttävä, mutta täällä myöskin kadulla tuntemattomat moikkailee, small talk on sujuvaa ja hymy irtoaa herkästi - juuri kukaan näkemistäni ihmisistä ei oikeesti näytä elämäänsä kyllästyneeltä.

- Loman ja laatuajan arvostus. En voisi kovin helpolla kuvitella asuvani kulttuurissa, jossa työ, menestys ja raha on ykkösprioriteetti. Täällä se ei selvästikään ole, mutta ei nää mitään laiskanpulskeita sluibailijoita silti ole, ei todellakaan. Hommat hoidetaan, mutta loma on loma.

- Monikulttuurisuus ja moniarvoisuus. Ei tämä tietenkään ole mikään rasismiton lintukoto, mutta monessa suhteessa asiat ovat paremmin kuin Suomessa. Osansa tekee tietysti sijainti ja historia, mitä tuohon monikulttuurisuuteen tulee. Ja onhan se hienoa, että Hollannin politiikassa voidaan keskittyä hitusen isommalla intensiteetillä oikeisiin ongelmiin sen sijaan, että kansa ja eduskunta vikisevät molemmat homojen avioliitto-oikeudesta tai kannabiksen laillistamisesta. Täällä nuo asiat on ratkaistu tavalla, joka ainakin minua tyydyttää erinomaisesti.

- Kahvila-, ravintola- ja pubikulttuuri. Ihan vaan se, että sellainen tosiaan on olemassa täällä.


Enkä ole ainoa, joka tykkää Hollannista...

http://conortje.wordpress.com/2007/08/22/10-great-things-about-the-netherlands/
http://adventureineurope.wordpress.com/2010/05/28/5-reasons-why-the-netherlands-is-awesome/
http://www.dutchdailynews.com/netherlands-ranked-third-best-place-to-live-in-un-report/
http://expat-apartments-amsterdam.com/articles/what-makes-the-netherlands-such-a-great-place-to-live/

No mutta, hehkutus sikseen: nyt meen yläkertaan kaljalle, josta ilolla suuntaan äitin ja iskän kanssa syömään ("Ja ei sitten mennä mihinkään hipsteriravintolaan vaan johonkin kunnolliseen." -Iskä) Adios!

King's Day - kuninkaan juhla ja juhlien kuningas

Viime viikonloppuna vuoden kaikista päivistä se, jolloin on pakko juhlia. Pakko. Ihan sama onko kipeenä/tenttiviikko/vitutus/käsi paketissa/muu vaihtoehtoinen hidastava syy - King's dayn juhlimatta jättäminen lienee verrattavissa maanpetokseen. Tämähän oli ensimmäinen King's day piiiitkään aikaan, koska Hollantia ovat hallinneet kuningattaret herraties kuinka kauan. Viime vuonna kuningatar Beatrix päätti luopua kruunusta poikansa hyväksi. Juhlan nimi vaihtui, mutta sisältö säilyi samana.

[Ai mikä King's day? Juhlapäivä kuninkaan (ja luultavimmin koko kuninkaallisen perheen) kunniaksi. Kuten järkeen käy, päivä ajoittuu kuninkaan syntymäpäivälle. Tosin Willemin synttärit oli sunnuntaina 27.4., joten päivää oli fiksattu yhdellä taaksepäin: varsinainen King's day oli lauantai 26.4. Edeltävä yö oli loogisesti King's night, eli startti koko viikonlopun bailaamiselle.]

Noooo, koska keskimäärin olen varsin kiltisti enkä oikeestaan juurikaan krebaa - satunnaisia iltakaljoja ei biletykseksi voi laskea, ja jos kerran kuussa käy viihteellä, se on vähän kuin ei kävis ollenkaan - olin ihan intopinkeenä kyllä messissä. Valmistelut aloitettiin hyvissä ajoin: jelloshotteja jääkaappiin ja nallekarkkeja likoomaan vodkaliemeen, oranssia vappuväriä tukka täyteen ja kaljat kylmään.

Vaan mitenpä kävi mummo-Eskelisen kahden päivän pämppäyksen? Perjantai-ilta oli eeppinen, mistä kertoo se, että osa tapahtumista on hämärän peitossa. Hauskaa kuitenkin oli, siitä meen takuuseen. Ensin aloiteltiin tuttuun tapaan kotona, mutta ilta jatkui Grote Marktilla eli keskustorilla, jossa oli jäätävästi väkeä ja ilmaiskonsertti.
No, lauantai olikin sitten ihan totaalisen väsynyt päivä, mutta yleisön pyynnöstä ja ryhmäpaineen takia ajattelin kuitenkin yrittää. Lähdettiin ESN:n presidentin (joka myöskin johtaa ESN-muusikkoryhmää) Miken bileisiin, jotka olivat kadulla, kanaalin varrella. Oli hauskaa nähdä tuttuja Blekerslaanin ulkopuolelta, tutustua uusiin ihmisiin ja jälleen kerran tälläytyä (tällä kertaa olin Hollannin lippu: punaista huulipunaa ja korvikset sekä punainen huivi, valkoinen yläosa ja siniset housut), mutta kun sade alkoi enkä enää jaksanut juoda viiniä, päätin suosiolla suunnata kotiin unille kahdeksan maissa - siinä vaiheessa oltiin oltu kaupungilla jo tuntikausia. Käveltiin sateessa ja laskuhumalassa Anan kanssa kotiin, ja kumpikin tahollaan nukahti tunnin sisään ja veti kevyet kahdentoista tunnin unoset.

Sunnuntaina talo heräili vasta alkuiltapäivästä, tosin itsehän olin reippaana tyttönä (lue: hieman ahdistuneena kouluhommista) kipitellyt kirjastolle jo yhdentoista maissa. Hollantilainen tehokkuus yllätti: vaikka viikonlopun aikana keskusta oli aivan jumalattoman saastainen, sunnuntaiaamuna missään ei näkynyt yhden yhtä roskaa. Blekerslaan sen sijaan... no, suoraan sanottuna näytti siltä, kuin kaikki keskustan roskat olisivat päätyneet sinne. Perussettiä.

Että sellanen viikonloppu oli se. Nyt pari päivää oon painanut duunia perse hiessä (nää muovituolit...) jotta voisin viikonloppuna viettää huoletonta laatuaikaa Big Maman ja Big Daddyn kanssa. Oon epätavallisen innoissani äitin ja iskän näkemisestä. En malta oottaa, onhan niitä toki ollut välillä vähän ikävä. Saa nähdä mitä keksitään ja mihin päädytään - kuvasatoa ja juttua tulee varmasti myöhemmin. Sillä välin saatte ihastella otoksia edelliseltä viikonlopulta. (Äiti, jos luet tätä, niin en juonut yksin tuota Salmiakkia.)
 

Bernardo, Viole, John, Maria, Lyna, Ben, Ken ja Rachel

Viole, Lyna, Rachel ja Maria

Ihanista ihanin Rachel

 

Minä, Leo, Maria, Lyna, Mike ja en-muista-nimeä

Mahtavista mahtavin Sarah

No se perhe.

ESN Music Night -jälkilöylyt

Pääsiäinen ja sitä edeltäneet päivät olivat melkoista tykitystä: ensin kauan odotettu, täysin valehtelematta upeasti mennyt ESN Music Night aka meidän konsertti, ja sitten Lontoon-reissu, jota toki voi kuvata samoin termein. Mennään kuitenkin kronologisessa järjestyksessä ja aloitetaan siitä konsertista.

..huh. Se oli mieletöntä. Homma hoitui pilke silmäkulmassa, ammattimaisella varmuudella - jokainen tiesi osansa ja teki parhaansa. Mulla itselläni oli kolme biisiä: Evan ja Manun Feet in The Water, jossa mun Manuna toimi Leonardo. Se kyllä jännitti, vaikka osaan kappaleen etu- ja takaperin, vaikka unissani. Näin jälkeenpäin en oikeastaan muista niistä parista minuutista mitään, muuta kuin pakahduttavan onnentunteen: minä teen rakastamaani juttua, eturivissä rakastamani ihmiset (niistä ne, jotka eivät ole lavalla) hymyilevät, pitelevät we <3 Laura -kylttejä ja hurraavat muun yleisön kanssa.

Seuraavassa biisissä, joka oli mun ja Alexian version vanhasta kunnon illan viimeistä hitaasta, Still Loving You:sta, pystyin jo rentoutumaan: paras hollantiystävä duettotoverina ja biisi, joka herättää joitakin tunteita lähes jokaisessa. Ei voi mennä pieleen, eikä mennytkään. Ansaitusti omistimme kappaleen Blekerslaanin ihmisille.

Koko konsertin (siispä myöskin minun osaltani) viimeinen biisi oli kaikkien tuntema Beatles-klassikko Hey Jude, joka toteutettiin koko sakin yhteisvoimin. Todennäköisesti se kuulosti kamalalta, mutta hauskaa oli, ja siihen oli oikein hyvä lopettaa konsertti.

Jälkeenpäin tunnelma oli epätodellisen ihana. Tuntemattomat ihmiset tarttuu kädestä ja kertoo, että lauloin kuin enkeli ja että konsertti oli parasta pitkään aikaan, ystävät kantaa olutta eteen ilmoittaen että tämä on ansaittua, olit upea, ja muusikot halailevat toisiaan hehkuttaen keikkaa. En ole minkään sortin Piaf enkä Dion, mutta kyllä minusta näemmä on viihdyttämään. Se tuntuu mielettömän hyvältä, ottaen huomioon että en ole oikein sitten lapsuusajan rajattoman itsevarmuuden jälkeen tohtinut sanoa osaavani laulaa. Tai no, voin kyllä sanoa osaavani laulaa, mutta en suin surminkaan tosissani tohdi määritellä itseäni hyväksi. En tiedä määrittelisinkö vieläkään, mutta ainakin voisin nyt ottaa sen kynttilänpätkän sieltä vakan alta ja vaikkapa osallistua enemmän tällaisiin projekteihin.

Suurin ilo oli kuitenkin työskennellä noiden ihmisten kanssa. Herranjumala mitä lahjakkuuksia ja monitaitureita, hyvänen aika mikä ryhmähenki. En malta odottaa seuravaa, kesäkuista konserttia. Siitä tulee epäilemättä hienoa myös, vaikka tiimi on vähän eri ja Leo ei ole enää paikalla (tähän kohtaan karvaita etukäteissurun kyyneleitä).

Lataisin videomateriaalia jos sellaista olisi käsillä, mutta sitä odotellessa linkkaan mun uuden lempibiisin joka löytyi konsertin settilistasta (ja oli varmasti vielä alkuperäistä parempi - kiitos Nathan ja Rosa-Lin!) sekä muutamia kuvia. Lontoosta jatkan seuraavassa postauksessa, muuten tästä tulee sietämättömän pitkä.

Silmät kiinni = enemmän tunnetta. Näemmä.

Serious Laura is serious.

Tää tyttö on tähti. Alexia ja Bring Me to Life!

...jaaa EiKaulaa93 tässä esittää teille vähän Scorpionsia.

Parhautta.

Blekerslaan Family (ne, jotka olivat paikalla).

Ja se biisi. Tää on oikeesti paras ikinä.

You only Groningen once!

eli YOGO. Otsikon lausahdusta viljellään täällä runsaasti. Se toimii selityksenä, selvennyksenä ja hyvänä syynä noin kaikelle, mitä täällä tapahtuu.

Viimeiset puolitoista viikkoa on mennyt yogo-meiningillä rentoillen (tämäkin nipo on vähän hellittänyt otettaan) ja käytännössä lomaillen, koska tenttiviikko on takanapäin ja luennot alkavat vasta keskiviikkona. Siispä sain ihanista ihanimman vieraan (joka toivottavasti rakastui Groningeniin niin paljon, että hakee tänne vaihtoon sitten KUN pääsee opiskelemaan puheviestintää) ja viisi päivää menikin siinä sitten totaalisesti siivillä. Halpa vinetto maistui, jalat käveltiin rakoille ja käytiinhän me ihan humpallakin. Minä. Baarissa. Aamuviiteen. Voi hyvä luoja, en uskonut että sellaista vielä vanhoilla (...) päivilläni tekisin.

Sunnuntaina saattelin Peean Bremenin-bussiin ja kävin verestämässä tanssitaitojani pitkästä aikaa irkkutunnilla, jossa tällä kertaa tarjoiltiin kakkua! Rakastan koko sydämestäni tanssitunteja täällä: tee on valmiina kun tunnille tullaan ja tunti aloitetaan leppoisalla kuulumistenvaihdolla ja teenjuonnilla. Usein joku on tuonut keksejä, suklaata tai jotakin vastaavaa, mikä ei allekirjoittanutta varsinaisesti haittaa... irkusta puheenollen: kolme päivää ja tää tyttö matkaa Londonderiin! Siellä oottaa irkkutanssin maailmanmestaruuskisat ja ihana Katja, ai onnea!

Ennen sitä, torstaina, valloitetaan stage maailman parhaalla ESN-muusikkoporukalla. Tänään oli suuret ja mahtavat kenraalit ja vaikka itse sanonkin, hitto vie me ollaan hyviä. Yksikään veto ei ole huono, joskin luonnollisesti osa nyt on vähän hiotumpia kuin toiset. Toivottavasti saan teille, armaat toverit siellä kaukana, jotakin videomateriaalia showsta! Kun yksi keikka on ohitse, voi alkaa hyvillä mielin suunnittelemaan toista: kesäkuussa on lavanvalloitus osa kaksi. Siellä ajateltiin Alexian kanssa yllättää yleisö hilpeästi ja esittää kipale, jossa minä pääsen laulamaan ranskaksi ja Alexia suomeksi. Siitä ei voi tulla kuin hauskaa.

Huomista kouluhommien aloitusta juhlistettiin tänään beerpongilla kantakapakassa. Muutaman onnistuneen erän jälkeen myös salsa kulki oikein hyvin, olen salsaguruni mukaan saavuttanut tason kaksi. Juhuu!

Letulla Peean kanssa. Taustalla Jsuz siunaa ruoan.

Taitavin Leo ja superihana Morgan reenaa.

Mun ranskis. Ei oikein sanat edes riitä. Sydän.

Kippoa, palloa ja kaljaa.

...Steven tositoimissa: Heineken löytää tiensä mukiin.

Että sellaista. Kyllä tänne pieniä ja isompia vastoinkäymisiäkin kuuluu, mutta mitäpä niistä jauhamaan. Pääosin elämä on kuitenkin aika mukavaa. Oonhan sentään toteuttamassa unelmiani, unelmieni kaupungissa, mielettömien ihmisten keskellä. Ei voi valittaa. Ei, vaikka sataa ja tuulee.

Lämmöllä,
Laura

Harmaa taivas, hilpeä mieli

Pieniä, isoja iloja:
- läpimennyt tentti ja hyvä essee eli opintopisteitä, jipii!
- koticrêperie kera Alexian ja Miguelin
- aamulenkki, uudet reitit ja hetkittäinen kaatosade
- Game of Thronesin neloskauden avausjakso Blekerslaanin faniyhteisön kanssa (jossa kukaan ei katso kummasti vaikka avausmusiikin aikana hyräilenkin vähän liian kovaan ääneen TAA-DAA TADADAA DAA TADADAAAAA)
- kolmen tunnin Skypesessiot parhauskavereiden kanssa
- lähestyvä konsertti
- lähestyvä Lontoon-matka
- Big Mama & Big Daddy saapuvat kolmen viikon päästä
- ...ja ennen sitä on vielä King's Day eli hurjista hurjimmat kinkerit!
- superliimalla korjattu pressopannu

Ja viimeisenä, vaan ei suinkaan vähäisimpänä:
Huipuista huipuin Peea tulee tänään! Tänne! Minun tykö! Oivoi! Ihanaa!

Sitä ennen aion nauttia joutilaisuudesta, meikata hitaasti, keittää toiset kahvit ja siitä kipaista uudessa mekossani keskustaan, onhan tänään sentään toripäivä! Tällaisena sadepäivänä agendaan sopii myöskin erinomaisesti kahvitreffit Leon kanssa sekä suosikkikotityöni pyykinpesu. Mikä ihana arki.

Tracy salakuuntelee. Naughty girl!

Mää niin tykkään tosta, vaikka ranskalaiseksi sen letunheittotaidot ovatkin kyseenalaiset.

Aamulenkki ja mun kaunis, kaunis kotikaupunkini.

Ps. Mulla on jäljellä enää 74 Groningen-päivää. Hirvittää. Apua. Mihin ne loput on menneet, vastahan mää eilen lähdin Suomesta, eikö niin? Onks pakko mennä kotiin jos ei haluu?

Armain terveisin,
Laura

Sylillinen opintoangstia

Tänään mulla oli ensimmäisen jakson viimeiset kokeet. Kaksi tenttiä samana päivänä, oh yeees. Mietin tuossa aiemmin, että mitä haluan tehdä sitten kun niistä on selvitty, ja näin mukavasti flunssaisena tulin siihen tulokseen että haluan maata sängyllä ja naputtaa blogia. Pitäkää bileenne. Toistaiseksi.

Tällä tekstillä on funktionsa myös mun vitutuksen purkajana ja päänselvittelynä, koska mua ahdistaa ja stressaa ja aion täällä kivasti siitä avautua. Asiahan on nimittäin niin, että mulla on nyt tähän mennessä ollut kolme tenttiä, joista yhdestä olen saanut tuloksen - ei mennyt läpi. Toinen on siinä ja siinä, kolmas jos menee läpi niin opettajan arvostelukyvyssä on jotakin vikaa. Ja ei, tämä ei ole nyt sellaista kympin tytön ininää joka kuitenkin päättyy siihen, että arvosana on kiitettävä. Sen sijaan mulla on oikeasti hyvin pettynyt ja petetty olo - eihän vaihto-opiskelun pitänyt olla tällaista? Vaihdossahan kuuluu ottaa chillisti ja bilettää, right?

No, oonko bilettänyt? Enpä juurikaan. Oonko opiskellut? Ihan helvetisti enemmän kuin Suomessa ikinä. Mun opinnot kotona menee keskimäärin näin: käyn luennoilla (yleensä aina mutta en juuri stressaa jos välillä jää välistä) vilkaisen diat, luen puolet tenttikirjasta, menen ja tentin ja nelonen napsahtaa. Mun opinnot täällä menee sitä vastoin näin: istun joka ikisellä luennolla, osallistun kaikkiin seminaaritapaamisiin, teen muistiinpanoja, kahlaan dioja läpi, luen artikkelit, alleviivaan, luen uudelleen, luen muistiinpanot, ryhmäopiskelen, googlaan, seison vittu päälläni ja tanssin sadetansseja jotta ymmärtäisin jotakin. Mikä on lopputulos? Evotan, epäonnistun, failaan - you name it, I do it. Joko mun taktiikoissa on vikaa, luen siltikin liian vähän tai oon vaan yksinkertaisesti yksinkertainen.

Olipa syy mikä hyvänsä, se on todella turhauttavaa. Okei, osan tenteistä voin uusia, mutta se nyt ei varsinaisesti oo mikään unelmahomma, koska mulla on myös toinen jakso tentteineen tuloillaan.
Okei, tiedän että voisin varmasti tehdä vielä paljon enemmän töitä. Tuntuu vaan niin julmalta pudotukselta tulla kotisysteemistä yliopistoon, jossa arvosteluasteikko on periaatteessa nollasta kymmeneen ja läpi pääsee mahdollisesti 5,5:n arvosanalla. Makustelkaapa sitä. Siinä on oikeesti aika todella suuri ero verrattuna asteikkoon, joka on nollasta viiteen ja jossa ykkönen on jo hyväksytty.

Mulla oli myös lapsellinen usko siitä, että epäilyksistäni huolimatta olennaista täällä olisi ymmärtää kokonaisuuksia. Hah hah, just niin joo. Nippelitieto on todellakin tarpeen. VMP.

 No, nyt kuitenkin tämä jakso on hoidettu, ja uusinnassa nähään sitten kesäkuun puolella. Saanpahan sentään elämäni takaisin edes hetkeksi ja pääsen pitkästä aikaa tekemään jotakin muutakin kuin istumista ja lukemista. Ehkä tämä tästä. Inhale, exhale. Kyllä se siitä. Phuuh.

Hasta luego, amigos!
- L

On niin helppoo olla kiitollinen

Viime aikoina olen ollut erityisen kiitollinen muutamista asioista ja tietyistä ihmisistä. Nämä kiitollisuuspurkausilahtumiset ovat tulleet tarpeeseen, sillä minun ja Hollannin kuhertelut on kuherreltu ja välillä todellisuuteen on iskeydytty aika vauhdilla. Enkä tällä nyt halua kuulostaa siltä, että täällä olisi hirveän kamalaa yhyy äiti tuu hakeen mut pois täältäää - ei ole. Ei todellakaan. Elämä on kokonaisuudessaan ihanaa, mutta jokainen päivä ei sitä ole.

Jotten ikinä unohtaisi, haluan kuitenkin listata muutaman niistä tärkeimmistä ilon- ja kiitollisuudenaiheista täällä.

- Blekerslaanilla asuminen. Tämä on noin jokaisen tapaamani vaihtarin mielestä opiskelija-asuntoloista paras, mikä on totta. Blekerslaan family on todellinen käsite ja tässä talossa ja sen ilmapiirissä on jotakin aivan erityistä.

- Alexia. Mun lempi-ihmisiä ja parhaita ystäviä täällä, ihminen joka jakaa rakkauden musiikkiin, Sherlockiin, kelttijuttuihin ja Irlantiin ja luultavasti aika moneen muuhunkin asiaan, jota en nyt muista. Epäranskalaisin ranskalainen jonka tunnen ja siksikin ah-niin-huippu. 

- Leo. Miten kukaan voi olla niin mukava? Miten kukaan voi olla niin taitava? Miten kukaan voi olla yksinkertaisesti niin mieletön tyyppi? En tiedä, mutta jotenkin näemmä.

- ESN-muusikkoryhmä. On mahtavaa olla motivoituneessa ja inspiroivassa seurassa tekemässä inspiroivaa ja motivoivaa projektia.

- Milla. On hienoa, kun on joku jonka seurassa voi olla melko lailla täydellisen oma itsensä, rento ja vapautunut ja käsitellä mitä mystisimpiä aiheita ilman pelkoakaan siitä, että kukaan pitäisi kummallisena.

- Dániel, Clément ja muut mahtavat persoonat, jotka osaavat sanoa juuri oikeita asioita silloin, kun mielialani on lähestymässä aallonpohjaa.

...huomasin, että tää lista kuitenkin on aika ihmispainotteinen. No, se lienee melko luonnollista. Hyvät ihmissuhteet tekevät iloiseksi. Ja hyvät keksit. Ja hyvä kahvi. 

Lopuksi kuva-ilottelua viime ajoilta Hollannista. Nauttikaa!

Laura

En tiedä kuinka hyvin tästä kuvasta erottuu mitään, mutta ai että kun huvitti tuo etiketti. Näyttää ihan siltä kuin jostakin tulisi random käsi joka kaataisi olutta kuvan miehen kurkusta alas.

Harjoitusiltapäivä!

Kaksi viikkoa paistanut aurinko meni pois.

Otin vahingossa itsestäni kuvan ja ajattelin jakaa sen tänne, olkaa niin hyvät.

The Foggy enmuistamikä pubikeikalla pyhän Patun päivänä. Oli hiton hyvä. Huomatkaa Walter White oikealla.

Postipäivä, ilon päivä! Kiitos rakkaat.

Salakuvasin noloja kirjastonolife-opiskelijoita. Nää raataa yötä päivää, oikeesti.

Goodbyes are not forever, goodbyes are not the end

Hei vaan hei.

Viisi viikkoa ja neljä päivää ehdin nauttia likimain täydellistä lintukotoelämää täällä, ilman mitään sen kummempia kurjuuksia.

Huomenna joudun ensimmäistä (mutten todellakaan viimeistä) kertaa ihan oikeasti haikeaan tilanteeseen, kun Karolin, ystäväni täältä Blekerslaan nelosesta, lähtee takaisin Saksaan, tutkinto kun alkaa olla paketissa ja uudet haasteet edessä. Toivon ehdottomasti kaikkea hyvää, ihanaa ja siistiä Karolinille, joka jatkaa seikkailujaan Leipzigissa, Riikassa ja luultavasti vaikka missä muuallakin, mutta en voi kiistää etteikö tää kirpaisisi. Juuri kun on ehtinyt ystävystyä, juuri kun on löytänyt mahtavan yhteyden.

Ennen huomista on kuitenkin luvassa mielettömät jäähyväiskekkerit. Se on mukavaa. Mukavaa on myös se, että toukokuussa huipuistahuipuin Marjo toivottavasti hostaa mua Leipzigissa ja samalla reissulla pääsen näkemään Karolinia ja esittelemään nämä kaksi Leipzig-fania toisilleen. (Ette sitten puhu koko ajan pelkkää saksaa!)

Ja ehkäpä tämä on hyvä muistutus siitä, että näinhän se elämä vaihdossa menee - me emme kaikki tule ja lähde yhtä aikaa. Seuraavat kuukaudet tulevat olemaan enemmän tai vähemmän haikeita - yksi jos toinenkin on lähdössä ennen minua. Ja kun juhannuspäivänä lähden itse, tulen luultavasti uimaan omissa kyynelissäni. Mutta loppujen lopuksi c'est la vie.

Muutamat viime päivät ovat kuitenkin olleet taas yllättäen aivan mahtavia. Annan kuvien puhua, mitäpä sitä lätisemään enempää.

Blekerslaan Bigfeet @ Pubquiz, OLTIIN NELJÄNSIÄ!!

Ilosena leikkipuistossa.

Yllättäen Eskelisen tyttö tuusaa omiaan muiden edes yrittäessä näyttää hyvältä.

<3

Pistettiin Millan ja Marian kanssa vähän taiteillen.

...ja niin teki myös Violeta luennolla. :---D Erityisesti Florianin syvällinen kommentti huvittaa mua.

"Opiskelemaanhan tänne on tultu"

Valitettava totuus on se, että joudun ihanan unelmapuolivuotiseni aikana myös opiskelemaan. Siksipä ajattelinkin antaa teille pienen briiffauksen siitä, mitä oikeastaan täällä teen ja mitä kurssit pitävät sisällään. Ihan siltä varalta, että joku vaikkapa joskus tänne päätyy.

Periaatteessa mun kuuluu täällä suorittaa kolmekymmentä noppaa, aivan kuten Suomessakin tarkoituksena olisi. Siihen minä kunnianhimoisesti pyrin, saa nähdä mikä todellinen opintopistemäärä tulee olemaan - se riippuu aivan siitä, pääsenkö kaikkia tenttejäni läpi. Kaikkea en voi jäädä uusimaankaan, koska paluulento Suomeen on kesäkuun lopulla ja osa uusintatenteistä on vasta heinäkuun alussa.

Okei, niihin kursseihin:

International Communication, 10 ECTS (eli noppaa tutummin)
- Kurssilla käsitellään kaikenlaista kansainväliseen, ammatilliseen viestintään liittyvää - fokus on vahvasti eri kulttuurien eroissa ja siinä, miten voimme viestiä tehokkaasti ja ketään loukkaamatta kansainvälisissä työyhteisöissä. Kurssi on mielettömän kiinnostava, mutta puuhaa riittää: seitsemän luentoa, luento- ja kirjatentti sekä toisessa periodissa neljä laajaa ryhmätehtävää ja yksi essee.

Media and Journalistic Culture, 5 ECTS
- Uusi media ja sen historia, vaihtoehtoiset mediat, osallistuminen ja osallistaminen, bloggaus, Wikileaks, sananvapaus... Siinäpä joitakin aiheita tältä kurssilta. Kotitentti, tentti ja luennot. Mukava kurssi, eikä työmäärä vaikuta liian jäätävältä mutta we'll see.

Film analysis I ja II, yhteensä 10 ECTS
- Elokuva on aika paljon enemmän kuin vain se, mitä screeniltä näkyy puolentoista tunnin verran. Tällä kurssilla me keskitytään elokuvanteon kolmeen vaiheeseen - alkutuotantoon (okei tää sana ei niin sovi tähän) eli käsikirjoitukseen ja sensellaseen, varsinaiseen tuotantoon eli kuvaamiseen ja jälkituotantoon eli editointiin ja sensellaseen. Teorian tasolla totta kai, enhän mä missään ammattikorkeessa sentään opiskele. Oman hauskan pikku lisänsä tuo teknologia ja erilaiset elokuva-analyysiin liittyvät filosofiat. Käytännössä kurssi on luentoja, seminaareja, elokuvien katsomista, esseitä sekä presentaatioita.

Dutch Studies Lecture Series, 5 ECTS
- Kurssi koostuu luennoista, joilla jokaisella on oma teema: musiikkia, kolonialismia, elokuvaa, aatteita... Iltaluentoja seitsemästä yhdeksään (ai että, mun rytmin tuntien tiiätte että tää on tuskaa) ja lopuksi monivalintatentti. Haluaisin ajatella että tää on todellakin ihan piece of cake mutta sepä nähään sitten tenttipäivänä. Enivei, mielenkiintoista!

Jokaiseen kurssiin täällä kuuluu ihan helvetisti lukemista. Luennoille pitää valmistautua, läksyinä on kappaleita kirjoista tai artikkeleja. Opiskelijoilta odotetaan paljon ja se näkyy myös siinä, miten paljon täällä tehdään työtä. Kirjasto on auki kahteentoista yöllä ja varsinkin tenttiviikkojen aikaan siellä ihan oikeesti riittää populaa aamusta yömyöhään.

Arviointiasteikko on viidestä kymmeneen. Kympin saadakseen on likimain keksittävä uusi, mullistava teoria. Ysiäkään ei usein anneta, eli kasi on jo todella hyvä. Vitonen ei riitä läpipääsyyn, 5,5 riittää. Tunneille ei todellakaan tulla myöhässä. Suomalainen opiskelija = kollega -ajattelu ei täällä ihan päde. Kyseenalaistaa saa, mutta proffat ja muut valtaapitävät voivat tehdä aivan idioottimaisiakin päätöksiä ilman että kenelläkään muulla on siihen mitään sanottavaa.

Että semmosta. Täkäläisissä yliopistosysteemeissä on paljon hyvää, mutta jonkin verran huonoakin. Loppukaneettina voin todeta, että kyllä minä suomalaista yliopistoa arvostan niin maan perkeleesti. Sen mitä täältä voisin kuitenkin adoptoida, on tuo työmoraali. En uskonut ikinä sanovani näin, mutta Suomessa/Jyväskylän yliopistossa meidät opiskelijat usein päästetään vähän liian helpolla.

Näihin kuviin - mutta koska kuvia ei ole, niin - näihin tunnelmiin.
Pus,
Laura

Erasmus on ihmisen parasta aikaa

Hoi.

Suurimmaksi osaksi elämä tuntuu siltä, kuin hiihtäisi hyvällä ladulla. Sukset pysyy nätisti urillaan kaarteissa ja alamäissä kelistä huolimatta. Ja missä latu on huonompi, siellä on joku uran ja ojan välissä niin, että ulosajo on mahdoton.

Antakaa itsellenne aplodit jos ymmärsitte mun hiihtovertauksen hienouden. Jos ette, tiivistettynä sama kuuluu näin: mulla menee oikein kivasti.

Satunnaiset seikkailut on voimavara ja kertakaikkisen mahtava juttu, mutta valehtelisin aika rankasti jos väittäisin nauttivani jatkuvasta jännityksestä, epävarmuudesta ja epätietoisuudesta tulevaisuuteni suhteen. Arki täällä on just nyt just niin kivaa.

Tyypillinen päivä alkaa aamuluennolla, yhdeksästä yhteentoista. Siitäpä onkin kiva jatkaa hyvällä draivilla yliopiston kirjastolle, josta on mitä ilmeisimmin muodostumassa toinen koti. Pari tuntia tehokasta duunia eli mun tapauksessa pääosin artikkelien lukemista ja muistiinpanoja, neljännen kerroksen näköalakahvilassa euron kahvi tai lähistöllä jotakin lounaankaltaista ja takaisin töihin hetkeksi.

Kotiin, ruokaa, Common room. Uno-kortit ja ihania ihmisiä. Lenkille, kauppaan, Hoegaardenia tai teetä. Hyviä suunnitelmia ja aktiviteettivaihtoehtoja jotka useimmiten jäävät toteutumatta vain, koska on niin mukavaa sitten kuitenkin jäädä kotiin seurustelemaan.

Okei, on elämä täällä paikoin paljon muutakin. Pannukakkukahvilaa, tanssitunteja, viikonloppuretkiä, coffee shopia ja iltaluentoja yhdeksään, mäkkärin autokaistaa pyörällä keskellä yötä ja urbaania löytöretkeilyä. Kovaa tuulta ja vittumaista sadetta, aurinkoisia aamuja. Halauksia ja hymyjä, jakamista ja tukemista. Ystävyyttä.

Ihana, ihana Erin eli jenkkisisko #1 ♥

Pannekoekschip!

Sielunsisko Milla ja hyvin mystinen hippimesta

Voisin spämmätä koulukuvia sadoittain ihan vain koska se on niin kaunis.

Thuis, koti.

Heipähei.

Täällä sataa. Ensimmäistä kertaa sitten saapumiseni, jolloin satoi räntää - totta kai vaakasuoraan. Aamulla lähtiessäni luennolle olin ennennäkemättömän typerä ja yöllisestä sateesta huolimatta kuvittelin, ettei tänään sataisi ja pukeuduin huputtomaan villakangastakkiin enkä edes hattua laittanut. Sateenvarjoa en vielä aamulla edes omistanut. Nytpä muuten omistan.

Tän postauksen tarkoitus ei kuitenkaan oikeastaan ole kertoa Groningenin säästä, vaan ensinnäkin huomauttaa, että oon typoillut osoitetietojeni kanssa. Tsekatkaapa siis päivitetty osoite, ennen kuin alatte lähettää rakkauskirjeitänne. (Vaikka tuleepa ne näköjään väärällä postinumerollakin, kiitos ihanasta kortista P ♥)

Toisekseen, aion tarjota teille mahdolliseen pikaiseen vilkaisuun siitä, miltä mun huoneessa näyttää. Tämä on yhden ihmisen tarpeisiin aika suuri, joten tyhjää tilaa on paljon. Onpahan lääniä treenata tansseja!

"työpiste" eli mainio paikka katsoa Breaking Badia ja vetää salmiakkia.

Peti ja oh-so-fancy yöpöytä eli silityslauta!

Jotten hukkaisi.

Oon täysin kykenemätön pitämään vaatekaappia siistinä...

Kaikki, jotka ovat joskus nähneet mun vaatekaapin, tietävät että mun vaatemäärä koti-Suomessa on varmaan kymmenkertainen. Oon kuitenkin selvinnyt oikein kiitettävästi näillä, mikä kielii siitä, että voisin varmaan harkita massiivista kirppispöytää kunhan täältä kotiudun.

Tot ziens,
Laura

Groningen.jpg eli hollantielämän alkutaipaletta kuvina.

Groningen on hyvin viehättävä kaupunki. Metropoliksi tai suurkaupungiksi tätä ei voi kutsua edes vitsillä, mutta Jyväskylän tytölle tämä on suuri ja ennen kaikkea hyvin eläväinen paikka. Asukkaita on pauttiarallaa 190 000, joista yli neljäsosa on opiskelijoita, eli esimerkiksi baarivalikoima on ihan jäätävä - jokaiselle jotakin ja vielä enemmän.

Kuten me kaikki tiedämme, holskuilla on joku ihmeellinen fiksaatio näihin kanaaleihin. No, niitäpä riittää täälläkin. Se on oikein hyvä, koska suunnistaminen helpottuu kummasti. Lisäksi ne tekevät tästä kaupungista vielä viihtyisämmän, jos mahdollista.

Suurin osa rakennuksista on punatiilisiä ja melko matalia. Väripilkkuina katukuvassa toimivat värikkäät ulko-ovet. Groningen muistuttaa mua Dublinista, mikä on ainoastaan loistavaa, koska Dublin on ♥.

En aio jaaritella tämän enempää tällä kertaa. Musta tuntuu, etten osaa kirjoittaa sujuvaa suomenkielistä tekstiä enää. Ihmekös tuo, kun joutuu tekemään kaikki kouluhommat englanniksi ja myös kommunikoimaan samalla kielellä jengin kanssa. Mutta niihin kuviin! Suokaa anteeksi jos horisontti on vinossa ja laatu ihan perseestä.

Martini Tower eli korkea torni josta näkyy koko kaupunki. Seurana toimi mun ESN-ryhmä.

...ja sieltäpä se samainen torni kurkistaa. Krediitit näistä kuvista Karenille!

ESN lahjoitti uusille opiskelijoille kassin. Sinappia, tiskiharja, kortsuja ja muuta tärkeää.

Yliopiston päärakennus Academy Building. Mun kaikki luennot on tuolla, ah!

Kipaisin teellä ja kirjoitin kirjeitä.

Groningenia lintuperspektiivistä.

Näkymä taidemuseo Groningerin ikkunasta. As you can see, museo on osaksi vedessä.

Maailman hauskin peli @ Blekerslaan

Näkymä mun huoneesta ulos. Huonetta en voi kuvata ennen kuin oon siivonnut, sorry mates..

Grote Markt, koko kaupungin keskipiste. Lauantaisin noita kojuja on kymmeniä.

 

Blekerslaan 4, home sweet home!